Amerikkalainen elämäntapa on läsnä olohuoneissamme elokuvien, tv-sarjojen ja mitä erilaisimpien formaattien välityksellä. Todellisuus on joskus elokuviakin ihmeellisempää – ainakin presiden­tin­vaa­leissa.

Kiin­nos­tuk­se­ni Yh­dys­val­to­ja koh­taan he­rä­si ke­sä­kuus­sa 1968, jol­loin ky­lä­kou­lu­ni opet­ta­ja oli tul­lut ko­tiim­me ker­to­maan kak­si isoa uu­tis­ta: pää­sen kou­luun 6-vuo­ti­aa­na, ja se­naat­to­ri Ro­bert Ken­ne­dy on mur­hat­tu.

Ute­li­aa­na ah­min kai­ken tie­don, mitä sen ajan tie­to­läh­teet Ken­ne­dys­tä tar­jo­si­vat. Hä­nes­tä piti tul­la USA:n pre­si­dent­ti, mut­ta ti­lan­teen muu­tut­tua voi­ton vei Ric­hard Ni­xon.

Vaalikuumetta rapakon takana

Syk­syl­lä 1988 – Ge­rald For­din, Jim­my Car­te­rin ja Ro­nald Re­a­ga­nin kau­sien jäl­keen – seu­ra­sin vaa­le­ja yhä suu­rem­mal­la mie­len­kiin­nol­la, sil­lä olin saa­nut opis­ke­lu­pai­kan Te­xas A&M Uni­ver­si­ty -yli­o­pis­tos­ta. Pre­si­den­tik­si nou­si tuli Te­xa­sin oma poi­ka Ge­or­ge H.W. Bush. De­mok­raat­tien eh­do­kas­ki­sas­sa oli sil­loin mu­ka­na myös Joe Bi­den.

Te­xa­sin vuo­si­na­ni 1989–1990 USA tun­tui va­kaal­ta ja en­nus­tet­ta­val­ta, Eu­roop­pa ei niin­kään. Ber­lii­nin muu­ri sor­tui ja itäb­lok­ki ha­jo­si. Kii­nas­sa kie­hui tai­vaal­li­sen rau­han au­ki­ol­la. USA jou­tui Per­si­an­lah­den so­taan, mikä koi­tui Bus­hin koh­ta­lok­si. Seu­raa­vis­sa vaa­leis­sa voi­ton vei­kin Bill Clin­ton, jon­ka mai­nit­ta­vim­mat uro­te­ot löy­tyi­vät sit­tem­min po­li­tii­kan kat­ve­a­lu­eil­ta.

Clin­to­nin jäl­keen Ge­or­ge W. Bush hal­lit­si seu­raa­vat kak­si kaut­ta. Oma suo­sik­ki­ni oli­si ol­lut ”the for­mer fu­tu­re pre­si­dent of USA” eli Al Gore, jon­ka va­lin­taa pi­det­tiin var­ma­na vuon­na 2000. Myö­hem­min hä­nen ”An In­con­ve­nient Truth” -ju­lis­tus he­rät­te­li omaa ajat­te­lu­a­ni il­mas­to­ky­sy­myk­sis­tä.

Vastakohtien valtakunta

Vaa­li­seu­ran­nas­sa­ni hy­vin mie­leen­pai­nu­va het­ki oli Ba­rack Oba­man voit­to 2008. Sen sym­bo­li­sen mer­ki­tyk­sen kruu­na­si tap­pi­on kär­si­nyt John McCain, joka piti his­to­ri­an par­haan hä­vi­ä­jän pu­heen. De­mok­raat­tien eh­do­kas­pai­kas­ta kil­voit­te­li jäl­leen myös Joe Bi­den, mut­ta hän pe­rään­tyi, kun Oba­man yli­voi­ma kävi sel­väk­si.

Oba­man kah­den kau­den jäl­keen on­kin ol­lut hie­man eri­lais­ta. Voi vain jos­si­tel­la, mil­lai­set lä­hi­vuo­det oli­si­vat­kaan ol­leet, jos vuon­na 2016 pre­si­den­tik­si oli­si va­lit­tu en­sim­mäi­nen nai­nen. Tai jos maa­il­man vai­ku­tus­val­tai­sim­mak­si hen­ki­lök­si oli­si nous­sut Ro­bert Ken­ne­dy vuon­na 1968 tai Al Gore vuon­na 2000.

En ole kos­kaan va­rauk­set­ta fa­nit­ta­nut ame­rik­ka­lais­ta yh­teis­kun­taa. Val­koi­hoi­se­na ja ter­vee­nä mie­he­nä mi­nul­la oli siel­lä elä­mi­sen edel­ly­tyk­set koh­dal­laan, mut­ta kun ak­sent­ti­ni pal­jas­ti ul­ko­maa­lai­suu­te­ni, oli usein iso työ osoit­taa, et­ten ole liik­keel­lä ri­kol­li­sin ai­kein. Ar­jen asi­ois­sa olin sa­mal­la vii­val­la mek­si­ko­lais­ten, kii­na­lais­ten ja ara­bien kans­sa.

Toi­saal­ta voi vain ihail­la ame­rik­ka­lais­ten lo­pu­ton­ta us­koa ih­mi­sen it­se­näi­seen suo­riu­tu­mi­seen ja sitä po­si­tii­vis­ta ka­teut­ta, joka an­taa ra­vin­toa yhä uut­te­ram­paan yrit­tä­mi­seen.

Ame­rik­ka­lais­ten ede­sot­ta­muk­sia ei voi Suo­mes­sa si­vuut­taa olan­ko­hau­tuk­sel­la niin kau­an kuin si­kä­läi­nen kult­tuu­ri on läs­nä olo­huo­neis­sam­me joka il­ta use­an tun­nin ajan elo­ku­vien, tv-sar­jo­jen ja mitä eri­lai­sim­pien for­maat­tien vä­li­tyk­sel­lä.

Bi­de­nin ja Do­nald Trum­pin tais­te­lua seu­ra­tes­sa voi vain häm­mäs­tel­lä, mi­ten ih­mees­sä nuo van­hat her­rat jak­sa­vat ja mis­tä he saa­vat ener­gi­an­sa. Joka ta­pauk­ses­sa on­nea ja me­nes­tys­tä myös tu­le­van kau­den pre­si­den­til­le tär­ke­ään teh­tä­vään!

 ***

Maat.- ja met­sät. tri Pent­ti Hyt­ti­nen on SAM Jo­en­suun pu­heen­joh­ta­ja ja liit­to­hal­li­tuk­sen jä­sen. Hän on suo­rit­ta­nut Mas­ter of Ag­ri­cul­tu­re -tut­kin­non luon­non­va­ro­jen käy­tön joh­ta­mi­ses­ta Te­xas A&M Uni­ver­si­ty -yli­o­pis­tos­sa.