ku­va­teks­ti: Ge­or­ge Was­hing­ton Wil­li­ams (1849–1891) tart­tui en­sim­mäis­ten jou­kos­sa kriit­ti­sem­mäl­lä ot­teel­la ai­kan­sa Yh­dys­val­tain his­to­ri­a­kä­si­tyk­siin.

 

Yh­dys­val­tain his­to­ri­an­kir­joi­tuk­sen val­ta­vir­ta, joka käyn­nis­tyi mil­tei vä­lit­tö­mäs­ti Yh­dys­val­tain va­paus­so­dan lo­put­tua 1780-lu­vul­la, py­syi suh­teel­li­sen muut­tu­mat­to­ma­na ai­na toi­sen maa­il­man­so­dan lo­pul­le saak­ka. Vir­ta al­koi sit­tem­min tör­mä­tä eri­näi­siin es­tei­siin, kun­nes 1970- ja 1980-lu­vuil­la – yh­teis­kun­ta­his­to­ri­an saa­des­sa so­si­a­lis­ti­sem­pia sä­vy­jä – ta­pah­tui jon­kin­lai­nen re­pe­ä­mä.

His­to­ri­oit­si­ja Pe­ter No­vick tii­vis­ti sen sa­noi­hin: ”The cen­ter do­esn’t hold”, jon­ka voi­si kään­tää ”Mal­til­li­nen USA:n his­to­ria ei kes­tä”. Mal­til­li­sel­la USA:n his­to­ri­al­la No­vick tar­koit­ti yh­tä­läis­ten mah­dol­li­suuk­sien uu­dis­tus­mie­lis­tä ja niin roo­lil­taan kuin taus­ta­o­le­tuk­sil­taan yh­te­näis­tä yh­teis­kun­ta­his­to­ri­aa. Sitä so­si­a­lis­ti­nen te­o­ria pyr­ki ja jos­sain mää­rin on­nis­tui haas­ta­maan.  

Pe­ru­so­let­ta­mia su­ku­pol­ves­ta toi­seen oli kol­me:
1. Yh­dys­val­lat on eri­tyi­nen tu­le­vai­suus­kan­sa (eri­tyi­syys)
2. Yh­dys­val­tain maa­il­man­ku­va ja elä­män­ta­pa on mui­den kan­so­jen pää­te­pis­te (luon­nol­li­suus)
3. Yh­dys­val­tain his­to­ria on tosi his­to­ri­aa (to­tuus)

Sä­vy­e­ro­ja toki oli: kris­ti­nus­ko ja kris­ti­nus­kon Ju­ma­la oli­vat Yh­dys­val­tain his­to­ri­an ta­kuu­voi­mia, kun­nes Char­les Dar­wi­nin evo­luu­ti­o­te­o­ria sai si­kä­läi­set tut­ki­jat suun­taa­maan kat­seen­sa ai­neel­li­siin ja bi­o­lo­gi­siin se­li­tys­mal­lei­hin 1800-lu­vun vii­me vuo­si­kym­me­ni­nä. Myö­hem­pi muo­toi­lu täs­tä se­li­tys­mal­lis­ta oli ta­lou­den siir­to his­to­ri­an avai­mek­si.

”Kansanhistoria” nousi haastamaan


Myös Yh­dys­val­tain Eu­roo­pas­ta ir­tau­tu­nei­suus oli joi­den­kin ame­rik­ka­lais­ten mie­les­tä lii­kaa: jos kir­jal­li­suu­den­his­to­ri­aa ja sen ta­pah­tu­mia tul­kit­see psy­ko­lo­gi­ses­ti, eri­tyi­syy­des­tä kiin­ni pi­tä­jät kär­si­vät alem­muus­komp­lek­sis­ta ”isä-Eu­roop­paa” koh­taan. Esi­mer­kik­si Yh­dys­val­tain kult­tuu­rie­lä­män ras­kas­sar­ja­lai­set – pre­si­dent­ti ja ex-ken­raa­li U. S. Grant ja kir­jai­li­ja Mark Twain – se­kaan­tui­vat vah­vas­ti brit­ti­ä­ly­mys­tön Yh­dys­val­tain vä­hät­te­lyyn 1800-lu­vun lo­pul­la.

Lo­pul­ta – maa­il­man­so­tien vä­li­se­nä ai­ka­na – myös his­to­ri­an to­tuu­sar­vo luon­non­tie­tee­seen rin­nas­tet­ta­va­na tut­ki­mu­sa­la­na ja ylei­ses­ti ja­e­tun to­tuu­den vä­li­kä­te­nä kär­si en­si­ko­lauk­sia val­ta­vir­ras­sa. ”Kan­san­his­to­ria” nou­si haas­ta­maan ”elii­tin” his­to­ri­a­kä­si­tyk­siä käyn­nis­tä­en syk­lin, joka jat­kuu tä­nä­kin päi­vä­nä. On toki huo­mat­ta­va, et­tä kum­pi­kaan näis­tä lei­reis­tä ei ole eri­tyi­sen kiin­nos­tu­nut his­to­ri­an fi­lo­so­fi­ses­ta luon­tees­ta, vaan enem­män his­to­ri­a­ku­vaus­ten po­liit­ti­sis­ta seu­rauk­sis­ta ja ar­vos­tel­mis­ta.

Ko­ko­nai­suu­des­sa kiin­nos­ta­vaa on se ha­vain­to, et­tä ai­na kun Yh­dys­val­tain his­to­ria on lä­hen­ty­nyt Eu­roop­paa, se on muut­tu­nut luon­teel­taan epäi­le­väm­mäk­si. Kään­tä­en; mitä enem­män Yh­dys­val­tain his­to­ria on us­ko­nut omaan eri­tyi­syy­teen­sä ja luon­nol­li­seen to­tuu­teen­sa, sitä ide­a­lis­ti­sem­paa his­to­ri­aa on syn­ty­nyt. Ää­rie­si­merk­ki­nä voi­si mai­ni­ta va­paus­so­dan ve­te­raa­nien rin­nas­ta­mi­sen Ju­ma­lan en­ke­lei­hin va­paus­so­dan voi­ton­huu­mas­sa.

Historia koostuu vain yksilöistä?


Ny­kyi­sin val­lit­see suh­teel­li­sen voi­ma­kas ym­mär­rys, et­tä klas­si­nen Yh­dys­val­tain his­to­ri­an­tut­ki­mus on puut­teel­li­nen. Toi­saal­ta on hyvä huo­ma­ta, et­tä Yh­dys­val­lois­sa hal­lit­se­vas­sa ase­mas­sa ole­vas­sa li­be­raa­lis­sa maa­il­man­ku­vas­sa his­to­ria koos­tuu vain yk­si­löis­tä, tar­kem­min yk­si­löi­den mie­lis­tä, sekä yk­si­löi­den vä­li­sis­tä suh­teis­ta. So­si­a­lis­ti­sen te­o­ri­an pe­ru­so­let­ta­ma, et­tä his­to­ria on muu­ta­kin kuin it­se­näis­ten yk­si­löi­den mie­len­lii­ket­tä ja toi­min­taa, edus­taa mel­ko eri­lais­ta ta­paa lä­hes­tyä his­to­ri­aa. Niin te­kee myös Eu­roo­pas­sa san­gen pe­rin­tei­nen kä­si­tys, et­tä his­to­ri­an so­si­aa­li­nen ulot­tu­vuus ei tyh­jen­ny vain hyö­dyl­li­seen po­li­tiik­kaan, vaan si­säl­tää myös so­si­aa­lis­ta ja luo­vaa ai­nes­ta.

Kai­kes­ta huo­li­mat­ta so­si­a­lis­ti­nen his­to­ri­an­kä­si­tys on ol­lut pait­si tie­dos­sa, myös suo­si­os­sa Yh­dys­val­lois­sa­kin, jos kat­so­taan val­ta­vir­ta­his­to­ri­an ul­ko­puo­lel­le. Esi­mer­kik­si Ete­län elii­tin pa­ris­sa jot­kut oli­vat tie­toi­sia so­si­a­lis­ti­ses­ta his­to­ri­an­tul­kin­nas­ta jo niin­kin var­hain kuin 1840-lu­vul­la.

Tun­ne­tuim­pia ete­lä­läi­siä so­si­a­lis­ti­sia his­to­ri­an­tulk­ke­ja oli or­juus­puo­lus­ta­ja Ge­or­ge Fitz­hugh. Fitz­hugh’n mu­kaan so­si­a­lis­tit lä­hes­ty­vät his­to­ri­aa oi­ke­as­ta kul­mas­ta, mut­ta me­ne­vät tul­kin­nois­saan lii­an pit­käl­le. Toi­nen so­si­a­lis­ti­sen te­o­ri­an his­to­ri­aan suh­teel­li­sen var­hain kel­puut­ta­nut taho oli Yh­dys­val­tain aka­tee­mi­set mus­tat. Mus­tat pi­o­nee­ri­his­to­ri­oit­si­jat ku­ten Ge­or­ge Was­hing­ton Wil­li­ams tun­si­vat jo 1800-lu­vun lo­pul­la akuu­tis­ti tie­teel­li­syy­teen ja li­be­raa­liu­teen poh­jau­tu­van his­to­ri­an puut­teet ja sen ver­ho­tun py­säh­ty­nei­syy­den. He päät­ti­vät haas­taa ai­van en­sik­si Yh­dys­val­tain his­to­ria-ajat­te­lua.

Uutta on suorempi toiminta

En­tä sit­ten Yh­dys­val­tain his­to­ri­an ny­ky­ti­la? Ala on joi­den­kin kom­men­taat­to­rien mu­kaan van­hoil­li­sem­pi kuin Eu­roo­pas­sa ylei­ses­ti, iro­ni­ses­ti. Pit­kään val­lin­nut li­be­raa­li ke­hys­tys his­to­ri­as­ta on toi­mi­nut pus­ku­ri­na va­sem­mis­to­laisk­ri­tii­kil­le, mut­ta li­sän­nyt si­tä­kin enem­män eri­mie­li­syy­den ää­niä ja suo­rem­paa po­li­tii­kan mu­kaan­tu­loa.

Vaik­ka kult­tuu­ri­so­dis­sa ei ole mi­tään uut­ta Yh­dys­val­tain his­to­ri­as­sa, uut­ta on suo­rem­pi toi­min­ta. Men­nei­syy­des­sä asi­ois­ta ol­tiin voi­mak­kaas­ti­kin eri miel­tä, mut­ta eri­mie­li­syys ja­kau­tui joko pai­kal­lis­ta­son lin­nak­keik­si tai ”si­vis­ty­neek­si” asi­a­de­ba­tik­si. Kum­mat­kin näis­tä ta­vois­ta ovat hy­vin Yh­dys­val­tain li­be­raa­lin ke­hyk­sen si­säl­le mah­tu­via. Suo­ra po­liit­ti­nen lii­keh­din­tä sen si­jaan edus­taa poik­ke­a­maa sii­tä, mi­ten kult­tuu­ri­his­to­ri­al­li­sia ris­ti­rii­to­ja on ta­vat­tu kä­si­tel­lä. Vai­kut­tai­si sil­tä, et­tä Yh­dys­val­lois­sa tämä kes­kus­te­lu­ta­pa edus­taa so­si­a­lis­ti­sen his­to­ri­a­tul­kin­nan eräs­tä konk­reet­tia il­me­ne­mis­muo­toa.

Toi­saal­ta – yh­teis­kun­ta­po­li­tii­kan ta­sol­la – vä­ki­val­tai­suus on hy­vin van­ha yh­dys­val­ta­lai­nen toi­min­ta­mal­li. Oma di­ag­noo­si­ni on, et­tä li­be­raa­lin ke­hyk­sen älyl­li­ses­ti mel­ko yk­sin­ker­tai­nen ra­ken­ne his­to­ri­an yh­tey­des­sä kään­nyt­tää toi­mi­jat ha­ke­maan pro­tes­ti­mal­lia muu­al­ta yh­teis­kun­nas­ta kuin aka­te­mi­as­ta.

Historiallisuus on sekä upottavaa ja peilaavaa

Yh­dys­val­tain his­to­ri­an luon­ne on­kin pik­ku­hil­jaa muut­tu­nut mo­ni­ää­ni­sek­si, -kie­li­sek­si ja -kes­ki­sek­si il­mi­ök­si ja ai­em­pi vah­va kaa­de­ri­mai­suus on ai­na­kin sel­ke­äs­ti hei­ken­ty­nyt. His­to­ri­al­li­suus on sa­maan ai­kaan upot­ta­vaa ja pei­laa­vaa. Upot­ta­vaa, kos­ka mi­tään ylei­ses­ti ja­et­tua pe­rus­taa ei enää ole. Pei­laa­vaa, kos­ka kyse on yhä enem­män tie­tys­tä ko­ke­muk­ses­ta. On­ko ”sir­pa­le­suon” tila Yh­dys­val­tain his­to­ri­as­ta kui­ten­kaan lo­pul­ta huo­no asia? Kyl­lä ja ei.

Si­kä­li ei, et­tä – iro­nis­ta kyl­lä – eu­roop­pa­lai­sel­le his­to­ri­an­tut­ki­muk­sel­le his­to­ri­an mo­ni­tul­kin­tai­suus ei ole mi­tään niin uut­ta. Eu­roo­pas­sa his­to­ri­an suh­teel­li­suus on ol­lut his­to­ri­an luon­tee­seen kuu­lu­va il­miö il­man lä­hes­kään yh­tä suur­ta dra­ma­tiik­kaa. Täs­sä mie­les­sä eu­roop­pa­lai­nen his­to­ri­a­kan­gas on osoit­tau­tu­nut yh­dys­val­ta­lais­ta jous­ta­vam­mak­si.

Si­kä­li taas kyl­lä, et­tä jos mi­tään yh­teis­tä ei enää ole, on vai­kea pu­hua ja koh­da­ta. Jo­kai­nen voi lois­taa unii­kis­ti yhä uu­sis­sa ja laa­je­ne­vis­sa ti­lois­sa, mut­ta kil­pai­lun ja tais­te­lun dy­na­miik­ka jat­kaa ole­mis­taan ja sir­pa­lei­den reu­nat ovat tark­ka­ra­jai­sia ja haa­voit­ta­van te­rä­viä. Eh­kä se on hin­ta, joka li­be­raa­li­his­to­ri­an la­si­pin­nan sär­ky­mi­ses­tä täy­tyy mak­saa, mut­ta seu­rauk­set ovat vie­lä jo­tain tun­te­ma­ton­ta.

***

Pasi J. Kal­lio on Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­ta v. 2016 val­mis­tu­nut fi­lo­so­fi­an toh­to­ri pää­ai­nee­naan Poh­jois-Ame­ri­kan tut­ki­mus. Hän on toi­mi­nut vie­rai­le­va­na lu­en­noit­si­ja­na ja kurs­si­o­pet­ta­ja­na Yh­dys­val­tain his­to­ri­as­ta kor­ke­a­kou­luo­pe­tuk­ses­sa ja jul­kais­sut tie­teel­li­siä kir­ja-ar­vi­oi­ta. Hä­nen aka­tee­mi­sia kiin­nos­tuk­sen koh­tei­taan ovat eten­kin Yh­dys­val­tain Ete­län elii­tit ja his­to­ri­an­fi­lo­so­fia. Täl­lä het­kel­lä hän val­mis­te­lee kir­jaa Yh­dys­val­tain 1800-lu­vun alun Ete­län his­to­ri­a­kä­si­tyk­sis­tä ja -re­to­rii­kas­ta.