Ka­len­te­ri on kään­ty­nyt koh­ti vuo­den lop­pua ja toi­sin kuin Suo­mes­sa, Los An­ge­le­sis­sa tämä tar­koit­taa kuu­mem­pia il­mo­ja. Kesä on siis Suo­mea pei­la­ten ohi ja syk­sy on tääl­lä. Suo­mes­sa oli help­po aja­tel­la vuo­den kul­kua vuo­de­nai­ko­jen mu­kaan, mut­ta tääl­lä pi­tää kek­siä joku muu tapa.

Tämä on en­sim­mäi­nen ko­ko­nai­nen vuo­te­ni Yh­dys­val­lois­sa ja Los An­ge­le­sis­sa, jo­ten vie­lä tun­nus­te­len ja hais­te­len, min­kä­lai­nen vuo­den kier­to on. Ko­ro­nan joh­dos­ta olen ol­lut suu­rim­man osan ajas­ta ko­to­na.

Luin kak­si edel­lis­tä SAM Ma­ga­zi­neen kir­joit­ta­maa­ni ko­lum­nia ja on ilo nyt to­de­ta, et­tä ko­ro­nas­ta huo­li­mat­ta elä­mä­ni on men­nyt ih­meel­li­ses­ti eteen­päin. En pol­ta enää hi­ho­ja kaa­su­lie­des­sä, oven avaa­mi­nen su­juu en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la ja osaan ol­la kom­pu­roi­mat­ta muh­ku­rai­sil­la ka­duil­la.

Instagram-onnistumisesta e-kirja

Poh­din vuo­den alus­sa voi­si­ko so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta tul­la mi­nul­le uraa. Vii­me vuon­na aloit­ta­ma­ni Ins­tag­ram-ka­na­va kas­voi ko­ro­na­ke­vääl­lä en­sin 20 000 seu­raa­jaan ja täl­lä het­kel­lä men­nään 40 000 seu­raa­jas­sa. Tä­män kas­vun joh­dos­ta sain ky­se­lyi­tä Ins­tag­ram-on­nis­tu­mi­sis­ta­ni ja täs­tä sain ide­an, et­tä jos­pa te­ki­sin ta­ri­nas­ta­ni e-kir­jan. En tie­dä ta­pah­tuu­ko jot­kut unel­mat sen ta­kia, et­tä ne sa­noo ää­neen, mut­ta en­sim­mäi­nen e-kir­ja­ni on nyt val­mis.

Li­säk­si olen teh­nyt usei­ta mai­nos­kump­pa­nuuk­sia ame­rik­ka­lais­ten ur­hei­luun kes­kit­ty­vien yri­tys­ten kans­sa. Tun­tuu ih­meel­li­sel­tä, mi­ten pal­jon voi saa­da ai­kaan nel­jän sei­nän si­säl­tä. Niin mon­ta muu­ta­kin hie­noa jut­tua on ta­pah­tu­nut ja yk­si niis­tä on eh­dot­to­mas­ti stunt­ti­ku­vauk­set.

Innoissaan stuntti­ku­vauksissa

Kamp­pai­lu­la­ji­taus­ta­ni ta­kia pää­sin mu­kaan ku­vauk­siin, jois­sa olin nais­puo­li­nen stunt­ti. Vas­tas­sa­ni oli mies­näyt­te­li­jä. Mi­nul­la on taus­taa 14 thai­nyrk­kei­ly­ot­te­lus­ta ja vaik­ka elo­ku­vis­sa tais­te­lu­koh­tauk­set näyt­tä­vät oi­ke­al­ta tais­te­lul­ta, stunt­ti­työ on oi­ke­as­ti hy­vin eri­lais­ta. Esi­mer­kik­si lyön­nit, joi­den on tar­koi­tus näyt­tää naa­maan koh­dis­tu­vil­ta lyön­neil­tä, teh­dään lyö­mäl­lä ris­tiin koh­ti toi­sen ol­ka­päi­tä. Oi­kei­ta ku­va­kul­mia käyt­tä­mäl­lä koh­tauk­sen saa näyt­tä­mään sil­tä, et­tä oli­sin oi­ke­as­ti lyö­mäs­sä hen­ki­löä kas­voi­hin.

Mi­nun piti ope­tel­la ot­ta­maan lyön­nit vas­taan niin, et­tä osu­mat näyt­ti­vät sa­tut­ta­van mi­nua ai­dos­ti. Oh­jaa­ja tois­ti sa­no­ja ”sell it to the ca­me­ra” ja se oli tosi haus­kaa. Piti lii­oi­tel­la mil­tä tun­tuu, kun osu­ma tu­lee pe­ril­le. Ihan vii­mei­sis­sä otois­sa tein pot­ku­ja ja pot­kai­sin va­hin­gos­sa it­sel­tä­ni ja­lat al­ta, jon­ka joh­dos­ta ro­jah­din as­falt­tiin. Sama va­hin­ko on ta­pah­tu­nut mi­nul­le myös ta­ta­mil­la.

Otin kui­ten­kin hie­nos­ti vas­taan kä­sil­lä, jo­ten vain kyy­när­pääs­tä läh­ti nah­kat ja pol­ven al­le tuli tur­von­nut mus­tel­ma. Nou­sin vä­lit­tö­mäs­ti ylös koh­tauk­sen al­ku­a­sen­toon ja sa­noin ”I am ok, let’s go”. Oh­jaa­ja oli kui­ten­kin sitä miel­tä, et­tä ve­ri­nen haa­va kan­nat­taa puh­dis­taa en­nen kuin jat­ke­taan. Täs­tä seu­ra­si haa­van puh­dis­tus, laas­ta­roin­ti ja ”an ac­ti­on”.

Olin ih­meel­li­sen ener­gi­nen koko päi­vän ja as­tu­es­sa­ni ko­ti­o­ves­ta si­sään, tun­sin mitä koko keho oli ihan poik­ki. Vä­sy­mys is­ki kuin sa­la­ma kirk­kaal­ta tai­vaal­ta. Ta­ju­sin myös stunt­ti­työn vaa­rat, mut­ta sil­ti si­säl­lä­ni al­koi pa­la­maan ih­meel­li­nen liek­ki. Tun­tui, et­tä tätä var­ten minä olen. Mut­ta pi­tää ot­taa omien aja­tus­ten kans­sa va­ro­vai­ses­ti. Jos­kus tuo aja­tus tar­koit­taa vain sitä, et­tä ”myös tätä minä voi­sin teh­dä”.

Toi­si­naan ajam­me mie­he­ni kans­sa au­tol­la Los An­ge­le­sin läpi ja ta­lot vi­li­se­vät sil­mis­sä. Noi­na pie­ni­nä het­ki­nä ta­ju­an, et­tä asun suur­kau­pun­gis­sa. Ko­ro­nan ta­kia kau­pun­ki on kui­ten­kin ihan vie­ras ja mel­kein tun­tuu kuin tääl­lä oli­si ihan yh­tä vä­hän ih­mi­siä kuin pie­nes­sä suo­ma­lais­ky­läs­sä. Mi­ten­hän käy sit­ten, kun Los An­ge­les to­del­la avau­tuu ja to­tuus kau­pun­gin suu­ruu­des­ta pal­jas­tuu täl­le maa­lais­ty­töl­le?

Nii­na Myl­le­rin ko­lum­ni on jul­kais­tu SAM Ma­ga­zi­ne 3/2020-nu­me­ros­sa syys­kuus­sa 2020.

Nii­na Myl­ler muut­ti Poh­jois-Kar­ja­las­ta Los An­ge­le­siin jou­lu­kuus­sa 2019. Saam­me seu­ra­ta hä­nen en­si­as­ke­lei­taan uu­des­sa kau­pun­gis­sa koko vuo­den. Myl­ler on teh­nyt työ­u­ran­sa elo­ku­va-ja tv-alal­la, EU pro­jek­teis­sa ja luo­vien alo­jen yri­tys­ten ke­hit­tä­jä­nä. Hän on myös in­to­hi­moi­nen kamp­pai­lu-ur­hei­li­ja. Nii­nan me­noa voi seu­ra­ta Ins­tag­ra­mis­sa @nii­na­ca­ri­ta-ni­mel­lä ja www.nii­na­ca­ri­ta.com-blo­gis­sa.