Mul­la on ta­pa­na käy­dä tree­naa­mas­sa puis­tos­sa suo­ma­lai­sen tyt­tö­ka­ve­ri­ni kans­sa noin kak­si ker­taa vii­kos­sa. Nyt kun ele­tään vie­lä tätä pan­de­mi­an ai­kaa, mo­net kamp­pai­lu­sa­lit ovat kiin­ni ryh­mät­ree­nien vält­tä­mi­sek­si. Tä­män joh­dos­ta ul­ko­na tree­naa­mi­nen on li­sään­ty­nyt sil­min­näh­den.

Mun tyt­tö­ka­ve­ri on vii­me ai­koi­na aja­nut usein mun luok­se ja me on men­ty lä­hi­puis­toon tree­naa­maan. Koko vii­me vuo­si tuli vie­tet­tyä ai­ka pal­jon nel­jän sei­nän si­säl­lä ja sik­si lä­hi­puis­toon as­tu­mi­nen ja mui­den ih­mis­ten nä­ke­mi­nen on ol­lut jol­lain lail­la ih­meel­lis­tä ja ou­to­a­kin. Mel­kein tun­tuu sil­tä kuin te­ki­si jo­tain kiel­let­tyä, kun as­tum­me kor­kea-ai­tai­sen puis­ton rau­ta­por­teis­ta si­sään. Heti si­sään as­tu­es­sa oi­ke­al­la on ma­ta­las­ti ai­dat­tu las­ten leik­ki­paik­ka. Siel­lä on ai­na lap­sia ja ai­kui­sia. Va­sem­mal­la ja edes­sä on nur­mi­a­lu­eet isoi­nen pui­neen ja puis­ton kes­kel­lä on ym­py­rän­muo­toi­nen as­fal­toi­tu alue, jota reu­nus­taa pit­kät pen­kit.

En­sim­mäi­nen asia, jo­hon kiin­ni­tin huo­mi­o­ta täs­sä puis­tos­sa oli se, et­tä ih­mi­set lu­ki­vat leh­tiä tai kir­jo­ja puis­ton­pen­kil­lä is­tu­es­sa. Puis­toon mah­tuu pal­jon elä­mää ja ta­ri­noi­ta. Koi­rat juok­se­vat va­paa­na siel­lä tääl­lä.  Ko­di­ton nuk­kuu puun al­la ta­va­roi­den­sa kans­sa ja avaa vä­lil­lä tois­ta sil­mää näh­däk­seen mitä ta­pah­tuu. Joku pa­ris­kun­ta on har­ras­ta­mas­sa joo­gaa. Nuo­ri tyt­tö ja poi­ka kä­ve­le­vät puis­toon. Tyt­tö pi­tää sy­lis­sään pien­tä aar­re­ark­kua, kuin oi­ke­aa aar­ret­ta kan­ta­en. Jää­te­lön­myy­jät ja lap­si­per­heet kä­ve­le­vät puis­ton hal­ki.

Minä ja tyt­tö­ka­ve­ri­ni et­sim­me nur­mi­kon­pät­kän ja aloi­tam­me tree­nit hyp­py­na­rul­la läm­mit­te­le­mäl­lä. Täs­tä pie­nes­tä nur­mi­a­lu­ees­ta tu­lee het­kek­si meil­le koti. Hyp­py­na­ru­läm­mit­te­lyn jäl­keen pi­dän tyt­tö­ka­ve­ril­le pot­ku­tyy­ny­jä 3 mi­nuut­tia x 5 erää ja tä­män jäl­keen on mi­nun vuo­ro­ni. Täs­sä vä­lis­sä saa­te­taan ot­taa muu­ta­mia vi­de­oi­ta mi­nun 200 000 seu­raa­jal­le so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Sit­ten on vuo­ros­sa ot­te­lu­har­joit­te­lu, jota kut­su­taan myös spar­rik­si. Me lai­tam­me kaik­ki suo­ja­va­rus­teet pääl­le; jal­ka­suo­jat, kä­si­si­teet, hans­kat, pää­suo­ja ja ham­mas­suo­jat. Sit­ten ote­taan 3 mi­nuut­tia x 3 ot­te­lu­har­joit­te­lua. Ih­mi­set hy­myi­le­vät meil­le ja jot­kut koi­rat juok­se­vat kes­keyt­tä­mään leik­ki­mie­lis­tä kamp­pai­lu­am­me. Jää­te­lön­myy­jä ha­lu­aa teh­dä muu­ta­man lyön­nin mi­nun vat­sa­pans­sa­ri­ni suo­jaan, jo­hon voi myös pot­kia. Hän te­kee muu­ta­man lyön­nin ja sa­noo, et­tä oli­pa kova alus­ta lyö­dä.

Joka ker­ta kun tree­naan tyt­tö­ka­ve­ri­ni kans­sa, joku mies­puo­li­nen hen­ki­lö on tul­lut kah­den­kym­me­nen met­rin pää­hän tui­jot­ta­maan mei­tä. Siis oi­ke­as­ti joka ker­ta. En­sim­mäi­sil­lä ker­roil­la olin tosi va­rau­tu­nut. Mi­nul­la on 20 vuo­den ko­ke­mus kamp­pai­lu­la­jeis­ta ja kil­paur­hei­lu­taus­ta. Joil­la­kin mie­hil­lä on ta­pa­na tul­la ”neu­vo­maan” vaik­ka nai­nen oli­si pal­jon ko­ke­neem­pi. Olen myös saa­nut Tik­Tok-alus­tas­sa mie­hil­tä nais­vi­ha­kom­ment­te­ja, joi­den ta­kia olen va­ruil­la­ni. Mi­nul­la on nol­la­to­le­rans­si ko­ke­mat­to­mien mies­ten neu­voil­le ja nais­vi­hal­le. Mel­kein odo­tan, et­tä pää­sen sa­no­maan: ”Ei tar­vi­ta neu­vo­ja, voit­te pois­tua”, mut­ta ai­van toi­sin on käy­nyt.

Vii­me vii­kol­la mei­tä tui­jot­ta­maan jää­nyt mies tuli ker­to­maan, et­tä tyt­töys­tä­vä­ni pot­kii kuin UFC-nais­täh­ti Va­len­ti­na Shevc­hen­ko. Pa­rem­paa po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta on vai­kea saa­da. Täl­lä vii­kol­la tree­neis­tä pois kä­vel­les­säm­me yk­si mies juok­si mei­dän luok­se ja hän sa­noi mi­nul­le: ”Sinä tu­let me­nes­ty­mään” sa­mal­la hän var­jo­nyrk­kei­li il­maan va­ka­val­la il­meel­lä. Jo­kin ai­ka sit­ten yk­si poi­ka ha­lu­si ot­taa yh­teis­ku­van tree­nien jäl­keen. Hän tun­nis­ti mi­nut so­si­aa­li­ses­ta me­di­as­ta. Näi­den ko­ke­mus­ten jäl­keen mel­kein hä­vet­tää omat en­nak­ko­luu­lo­ni. Koen nämä men­neet het­ket sel­lai­se­na ame­rik­ka­lai­se­na avoi­muu­te­na, joka on ter­ve­tul­lut kult­tuu­ri mi­nun­kin elä­mää­ni.

Täs­tä tu­lee­kin mie­lee­ni mi­nun en­sim­mäi­nen vi­de­o­pa­la­ve­ri­ni pai­kal­li­sen yri­tyk­sen kans­sa. Olen teh­nyt hei­dän kans­san­sa yh­teis­työ­tä jo yli puo­li vuot­ta. Pa­la­ve­rin lo­pus­sa yri­tyk­sen yk­si joh­ta­ja sa­noi: ”Me us­kom­me si­nuun ja me ha­lu­taan, et­tä sinä me­nes­tyt”. Olin het­ken hä­mil­lä­ni. He tar­koit­ti­vat me­nes­tyk­sel­lä ihan vaan elä­mää. Kaik­kea sitä mitä teen ja mis­tä haa­vei­len. Olen sen ver­ran op­pi­nut, et­tä osa­sin ava­ta suu­ni: ”Kii­tos! Olen tosi siu­nat­tu, et­tä saan teh­dä tei­dän kans­san­ne töi­tä ja olet­te ot­ta­neet mi­nut osak­si tei­dän yri­tys­tän­ne”. No niin, siel­tä se pul­pah­ti suus­ta se mi­nun­kin spon­taa­ni pa­laut­tee­ni. Hy­myi­len ja pu­he­lu lop­puu sii­hen. Pu­he­lun jäl­keen tun­tuu ou­dol­ta. Mi­nul­la oli juu­ri en­sim­mäi­nen vi­ral­li­nen työ­pu­he­lu, mut­ta olo­ti­la on kuin oli­si ke­vät­tä rin­nas­sa ja kaik­ki sik­si, et­tä ja­oim­me po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta kes­ke­näm­me. Jo­ten ajat­te­lin sa­noa si­nul­le, joka luet tätä: ”Minä us­kon si­nuun ja tah­don, et­tä me­nes­tyt”.

-----

Nii­na Myl­ler muut­ti Poh­jois-Kar­ja­las­ta Los An­ge­le­siin jou­lu­kuus­sa 2019. Saam­me seu­ra­ta hä­nen en­si­as­ke­lei­taan uu­des­sa kau­pun­gis­sa. Myl­ler on teh­nyt työ­u­ran­sa elo­ku­va-ja tv-alal­la, EU-pro­jek­teis­sa ja luo­vien alo­jen yri­tys­ten ke­hit­tä­jä­nä. Hän on myös in­to­hi­moi­nen kamp­pai­lu-ur­hei­li­ja. Nii­na löy­tyy Ins­tag­ra­mis­ta ja Tik­To­kis­ta @nii­na­ca­ri­ta-ni­mel­lä.