Pre­si­dent­ti Bi­de­nin hal­li­tus on mo­nel­la ta­paa his­to­ri­al­li­nen. Yk­si mer­kit­tä­vin näis­tä on kong­res­sie­dus­ta­ja Deb Haa­lan­din ni­me­ä­mi­nen si­sä­mi­nis­te­rik­si. La­gu­na Pu­eb­lo –kan­san jä­se­nes­tä tuli ker­ta­hei­tol­la Yh­dys­val­tain en­sim­mäi­nen al­ku­pe­räis­kan­saan kuu­lu­va ka­bi­net­ti­mi­nis­te­ri.
 

Bi­den on va­lin­nut myös mo­nia mui­ta vä­hem­mis­tö­e­dus­ta­jia tär­kei­siin teh­tä­viin, mut­ta Haa­lan­din ni­mi­tys on eri­tyi­sen mer­kit­tä­vä al­ku­pe­räis­kan­so­jen eri­tyi­sen ase­man vuok­si. Al­ku­pe­räis­kan­sat ei­vät ole vain et­ni­nen vä­hem­mis­tö vaan maan­si­säi­siä kan­so­ja, joil­la on eril­li­set oi­keu­det omiin kie­liin ja kult­tuu­rei­hin, yh­tei­so­mis­tei­siin ve­ro­va­pai­siin mai­hin ja it­se­mää­rää­mi­soi­keu­teen.
 

Nämä oi­keu­det pe­rus­tu­vat Yh­dys­val­to­jen ja eri kan­so­jen vä­lil­lä sol­mit­tui­hin so­pi­muk­siin sekä kor­keim­man oi­keu­den te­ke­miin pää­tök­siin 1800-lu­vul­ta läh­tien. Al­ku­pe­räis­kan­sat ovat vuo­si­sa­to­jen ajan puo­lus­ta­neet näi­tä oi­keuk­sia. Haa­lan­din ni­mi­tys on mer­kit­tä­vä as­kel koh­ti al­ku­pe­räis­kan­so­jen po­liit­ti­sen ase­man ja oi­keuk­sien tur­vaa­mis­ta.

 

Alkupe­räis­kansojen kivinen tie Yhdysvaltain politiikkaan

 

Haa­land ei kui­ten­kaan ole ai­van en­sim­mäi­nen al­ku­pe­räis­kan­saan kuu­lu­va hen­ki­lö, jol­la on ol­lut joh­ta­va roo­li val­ti­on­hal­lin­nos­sa. Hän­tä edel­si in­ti­aa­ni­a­si­an­ko­mis­saa­ri Ely S. Par­ker ja va­rap­re­si­dent­ti Char­les Cur­tis.
 

Ulys­ses S. Grant ni­mit­ti Se­ne­ca-kan­saan kuu­lu­van Ely S. Par­ke­rin in­ti­aa­ni­a­si­ain­ko­mis­saa­rik­si vuon­na 1869. So­ti­laal­li­sen uran lä­pi­käy­nyt Par­ker pyr­ki ko­mis­saa­ri­na eroon in­ti­aa­ni­so­tien vä­ki­val­tai­suuk­sis­ta. Vaik­ka Par­ker ar­vos­ti omaa kan­saan­sa, hä­nen nä­ke­myk­sen mu­kaan al­ku­pe­räis­kan­so­jen piti ol­la re­a­lis­ti­sia ja hy­väk­syä roo­li osa­na Yh­dys­val­to­ja. 1800-lu­vun toi­sel­la puo­lis­kol­la val­ti­on­hal­lin­to ryh­tyi­kin ak­tii­vi­ses­ti su­laut­ta­maan al­ku­pe­räis­kan­so­ja osak­si Yh­dys­val­to­ja ja­ka­mal­la eri kan­so­jen yh­tei­so­mis­tei­sia mai­ta ja si­joit­ta­mal­la al­ku­pe­räis­kan­soi­hin kuu­lu­via lap­sia asun­to­la­kou­lui­hin.
 

Su­laut­ta­mis­toi­mia omal­la ta­val­laan edis­ti Yh­dys­val­tain en­sim­mäi­nen et­nis­tä vä­hem­mis­töä edus­ta­va va­rap­re­si­dent­ti. Vaik­ka hä­nen taus­tan­sa usein unoh­de­taan, Her­bert Hoo­ve­rin va­rap­re­si­dent­ti Char­les Cur­tis (1929-1933) oli val­koi­sen isän ja Kaw-kan­saan kuu­lu­van äi­din lap­si ja viet­ti mer­kit­tä­vän osan elä­mäs­tään re­ser­vaa­til­la Kan­sa­sis­sa. Pit­kän po­liit­ti­sen uran­sa ai­ka­na Cur­tis tuki su­laut­ta­mis­po­li­tiik­kaa. Hän jopa ajoi läpi omaa ni­me­ään kan­ta­van Cur­tis Act –aloit­teen vuon­na 1898, mikä edis­ti yh­tei­so­mis­teis­ten mai­den ja­koa Ok­la­ho­mas­sa.

 

Aktivismin vaikutukset alkupe­räis­kan­sa­po­li­tiikkaan
 


Par­ker ja Cur­tis pi­ti­vät val­ta­vä­es­töön mu­kau­tu­mis­ta al­ku­pe­räis­kan­so­jen ai­no­a­na vaih­to­eh­to­na. Sen si­jaan eten­kin 1900-lu­vun puo­les­ta vä­lis­tä läh­tien ruo­hon­juu­ri­ta­son ak­ti­vis­mi on ni­me­no­maan vas­tus­ta­nut su­lau­tu­mis­ta. Näi­den ak­ti­vis­tien työ loi poh­jaa al­ku­pe­räis­kan­so­jen oi­keuk­sia edis­tä­vil­le po­lii­ti­koil­le, ku­ten Haa­lan­dil­le.
 

1970-lu­vun Red Po­wer –lii­ke ta­voit­te­li al­ku­pe­räis­kan­so­jen it­se­mää­rää­mi­soi­keu­den tur­vaa­mis­ta. Esi­mer­kik­si Ame­ri­can In­di­an Mo­ve­ment –jär­jes­tön ak­ti­vis­tit tor­jui­vat val­ti­on­hal­lin­non yri­tyk­set muut­taa tai pois­taa al­ku­pe­räis­kan­so­jen oi­keuk­sia ja vaa­ti­vat al­ku­pe­räis­kan­so­jen pää­tös­val­lan tur­vaa­mis­ta myös val­ti­on­hal­lin­non ta­sol­la. 1960-lu­vun lo­pul­la ni­met­tiin­kin in­ti­aa­ni­a­si­ain­ko­mis­saa­rik­si al­ku­pe­räis­kan­saan kuu­lu­va hen­ki­lö en­sim­mäis­tä ker­taa Par­ke­rin jäl­keen. 1970-lu­vun lo­pul­la koko in­ti­aa­ni­a­si­ain­hal­lin­to koki muo­don­muu­tok­sen ja ko­mis­saa­ri kor­vat­tiin si­sä­mi­nis­te­ri­ön apu­lais­mi­nis­te­rin vi­ral­la. Sii­tä läh­tien vir­kaa on lä­hes poik­keuk­set­ta hoi­ta­nut jon­kin al­ku­pe­räis­kan­san jä­sen.
 

Muu­tos on kui­ten­kin ol­lut hi­das­ta, joh­tu­en osit­tain al­ku­pe­räis­kan­so­jen pai­koin hei­kos­ta ää­nes­ty­sin­nok­kuu­des­ta. Al­ku­pe­räis­kan­soil­la on ol­lut oi­keus ää­nes­tää Yh­dys­val­tain kan­sa­lai­suu­den myö­tä vuo­des­ta 1924 läh­tien, mut­ta esi­mer­kik­si Ari­zo­nan osa­val­tio pois­ti omat al­ku­pe­räis­kan­so­jen ää­nes­tä­mis­tä ra­joit­ta­vat lait vas­ta vuon­na 1948.
 

Jois­sa­kin osa­val­ti­ois­sa käy­tän­nöt ja re­ser­vaat­tien huo­no inf­rast­ruk­tuu­ri edel­leen vai­keut­ta­vat al­ku­pe­räis­kan­so­jen osal­lis­tu­mis­ta vaa­lei­hin. Esi­mer­kik­si North Da­ko­ta vaa­tii ää­nes­tä­jil­tä pos­tin tun­nus­ta­man osoit­teen. Mo­nil­la re­ser­vaa­teil­la näi­tä ei ole ja asuk­kai­den käyt­tä­mät pos­ti­lo­ke­rot ei­vät kel­paa ää­nes­tä­jäk­si re­kis­te­röi­ty­mi­seen. Näin ol­len ei eh­kä ole yl­lät­tä­vää, et­tei al­ku­pe­räis­kan­so­ja ole juu­ri kong­res­sis­sa nä­ky­nyt ja en­sim­mäi­set nai­se­dus­ta­jat – mu­kaan lu­kien Haa­land – va­lit­tiin vas­ta 2018.

 

Tavoitteena aito muutos
 


Mil­lä ta­val­la Haa­lan­din ote ja nä­ke­myk­set ero­a­vat ai­em­mis­ta Yh­dys­val­tain po­li­tii­kas­sa mu­ka­na ol­leis­ta al­ku­pe­räis­kan­so­jen edus­ta­jis­ta? Si­sä­mi­nis­te­ri­nä Haa­land omien sa­no­jen­sa mu­kaan ajaa ai­toa muu­tos­ta ei pel­käs­tään al­ku­pe­räis­kan­so­jen vaan kaik­kien yh­dys­val­ta­lais­ten tu­le­vai­suu­den puo­les­ta. Eri­tyi­ses­ti hän puol­taa il­mas­ton­muu­tok­sen hi­das­ta­mis­ta aja­via toi­mia. En­sim­mäi­si­nä viik­koi­naan si­sä­mi­nis­te­ri­nä Haa­land lan­see­ra­si­kin työ­ryh­män, jon­ka tar­koi­tuk­se­na on muun mu­as­sa vah­vis­taa tie­teen roo­lia ym­pä­ris­töön liit­ty­väs­sä pää­tök­sen­te­os­sa.
 

Haa­lan­din en­sim­mäi­set kuu­kau­det ovat myös osoit­ta­neet, et­tei hän si­sä­mi­nis­te­ri­nä kar­ta al­ku­pe­räis­kan­sois­ta pu­hu­mis­ta. Ke­sä­kuus­sa Haa­land il­moit­ti si­sä­mi­nis­te­ri­ön aloit­ta­van tut­kin­nan Yh­dys­val­tain asun­to­la­kou­lui­hin, kes­kit­ty­en eri­tyi­ses­ti hau­taus­mai­hin ja mah­dol­li­siin hau­ta­paik­koi­hin. Pää­tös­tä vauh­dit­ti ke­sän ai­ka­na ka­na­da­lais­ten en­tis­ten asun­to­la­kou­lu­jen mail­la teh­dyt tut­ki­muk­set. Jo kol­men en­ti­sen asun­to­la­kou­lun tut­kin­ta on pal­jas­ta­nut sa­to­jen al­ku­pe­räis­kan­soi­hin kuu­lu­vien las­ten jouk­ko­hau­dat. Haa­lan­din mää­rää­mä tut­ki­mus tun­nus­taa sen, et­tä myös Yh­dys­val­lois­sa on jo kor­kea ai­ka koh­da­ta asun­to­la­kou­lu­jen trau­maat­ti­nen his­to­ria ja sen jat­ku­vat vai­ku­tuk­set al­ku­pe­räis­kan­sa­yh­tei­söi­hin.
 

Vie­lä ei voi var­muu­del­la sa­noa, min­kä­lai­sia muu­tok­sia Haa­land vi­ras­saan saa ai­kai­sek­si tai kuin­ka ko­vaa vas­ta­rin­taa hän tu­lee ko­ke­maan. Sel­vää on kui­ten­kin se, et­tei hän seu­raa 1800- ja 1900-lu­ku­jen edel­tä­jien­sä viit­taa­maa tie­tä. Haa­lan­din ni­me­ä­mi­nen ei ole mer­kit­tä­vä ai­no­as­taan sen vuok­si, et­tä hän sat­tuu kuu­lu­maan al­ku­pe­räis­kan­saan vaan sik­si, et­tä tämä iden­ti­teet­ti ja al­ku­pe­räis­kan­so­jen oi­keu­det nä­ky­vät ja kuu­lu­vat hä­nen po­li­tii­kas­saan.


***

Reet­ta Hu­ma­la­jo­ki (Ph.D.) on yli­o­pis­ton­leh­to­ri Tu­run yli­o­pis­ton Poh­jois-Ame­ri­kan tut­ki­muk­sen John Mor­ton –kes­kuk­ses­sa. Hän tut­kii al­ku­pe­räis­kan­so­jen ak­ti­vis­mia ja po­li­tiik­kaa Yh­dys­val­lois­sa ja Ka­na­das­sa 1900-lu­vun puo­li­vä­lis­tä ny­ky­päi­vään ja toi­mi vuo­si­na 2017-2020 Suo­men Aka­te­mi­an tut­ki­ja­toh­to­ri­na. Hän on kiin­nos­tu­nut myös laa­jem­min ak­ti­vis­mi­liik­keis­tä, vä­hem­mis­tö­jen rep­re­sen­taa­ti­ois­ta po­pu­laa­ri­kult­tuu­ris­sa ja kult­tuu­ri­ses­ta omi­mi­ses­ta. Hä­net ta­voit­taa osoit­tees­ta: reet­ta.hu­ma­la­jo­ki@utu.fi.