Muutin puoli vuotta sitten Yhdysvalloista takaisin Suomeen. Täällä olen seurannut suomalaista kirjoittelua ”woke-kultin” rantautumisesta maahamme. Käsite yhdistetään lähes jokaiseen avaukseen, joka käsittelee rasismia suomalaisessa yhteiskunnassa.
Tuntuu tutulta, kun Suomessa kirjoitetaan iltapäivälehdissä ”woke-kultista”, ”vaarallisten ajatusten sairaudesta”. Samankaltaisia lauseita on toisteltu Yhdysvalloissa jo monta vuotta. ”Woke-kultista” on voinut kuulla niin presidentti Trumpin suusta kuin lukea äärioikeistolaiselta Breitbart-sivustolta. ”Woke supremacysta” on puhuttu Fox News-kanavalla, yliopistokampuksilla ja amerikkalaisten Thanksgiving-pöydissä. Barack Obaman mielestä ”wokeus” on hyvesignalointia. Elon Musk vitsaili ”Woketopiasta”.
Historiatonta ja reaktiivista keskustelua
”Woke-kohut” Suomessa osoittavat paitsi sanojen voiman niin myös sen, kuinka kiistaton amerikkalaisen kulttuurin vaikutusvalta on edelleen ympäri maailman. Etäisyys entisestä opiskelukaupungistani Tampasta Helsinkiin on reilut 8000 kilometriä, mutta yhteiskunnallisten keskustelujen kärkevyyden ja sisältöjen osalta koen olevani kulttuurisesti välillä hyvin samantapaisessa paikassa kuin Floridassa.
Suurena erona on kuitenkin se, että Yhdysvalloissa näiden keskustelujen historia on pidempi. Siellä on myös ollut pidempään äänessä moninaisempi joukko ihmisiä kuin Suomessa. Tuohon ilmapiiriin verrattuna aihepiirin keskustelu Suomessa vaikuttaakin usein historiattomalta, reaktiiviselta ja nyansseja kaipaavalta.
Woke (tai stay woke) on Yhdysvaltojen mustien kulttuurista ja aktivismista peräisin oleva termi, jonka tarkoitus on alun perin ollut kuvata tietoisuutta yhteiskunnallisista eriarvoisuuksista ja rasismista. Woke ei ollut pelkästään teoreettinen käsite. Se oli kuvaus siitä, kuinka tällainen tietoisuus oli keskeistä mustan väestön hengen ja elämän suojelemiseen maassa, jossa sitä ei ole turvattu.
Jos olit woke, olit perillä yhteiskunnan epäkohdista
Yhdysvalloissa moni valkoinen tutustui termiin ensi kertaa vuoden 2014 tienoilla Fergusonin mielenosoitusten yhteydessä. Joku saattoi bongata sen vuonna 2017 Jordan Peelen Get Out-elokuvasta tai Netflixin Dear White People-sarjasta. Lyhyessä ajassa mustien amerikkalaisten kehittämä käsite vetäistiin valkoiseen valtavirtaan.
Kun wokesta tuli valtavirtaa, siitä tuli ensin valkoisille tapa erottautua. Jos olit woke, olit perillä yhteiskunnan epäkohdista. Nopeasti käsite myös koki inflaation. Niiden viiden vuoden aikana, jotka asuin Yhdysvalloissa, en kuullut yhdenkään valkoisen kuvailevan itseään wokeksi muuta kuin ironisessa merkityksessä. Tähän voi todeta myös kyynisesti, että tarina on tyypillinen: valkoisten into tehdä töitä yhdenvertaisuuden eteen lopahtaa nopeasti.
Mutta ennen kaikkea ”wokeismi” on Yhdysvalloissa ja maailmalla joutunut massiivisen loanheittokampanjan kohteeksi. Sama on tapahtunut esimerkiksi intersektionaalisen feminismin sekä kriittisen rotuteorian käsitteille. Yhteistä näille kaikille mustien ajattelijoiden ja aktivistien alullepanemissa käsitteissä on se, että ne pyrkivät nimeämään ja kyseenalaistamaan valkoisen ylivallan ideologian.
Woke-sanasta on saatu aikaiseksi tehokas ja ivaileva kattotermi, jonka alle niputetaan vallan epäkohtia käsittelevä tutkimus, aktivismi ja keskustelu. Tällaisessa käsittelyssä woke nähdään turhana ja jopa vaarallisena puuhasteluna, joka ei puutu ”oikeisiin ongelmiin”. Näiden mielikuvien luomisesta on ollut hyötyä myös monen amerikkalaisen poliitikon vaalikampanjoinnissa. Lisäksi ”woke-kultista” kirjoittamalla saadaan aikaan valtavia reaktiomääriä sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa.
Ongelmat eivät ole hävinneet
Rummutus ”woke-kulttia” vastaan on ollut niin tehokasta, että näin sen johtavan amerikkalaisella yliopistokampuksella myös itsesensuuriin. Kun aloitin tohtoriopinnot Yhdysvalloissa vuonna 2016, kollegani kertoi jo silloin, ettei halua käsitellä valkoisen ylivallan ideologian historiaa tai rasismia antropologian kurssillaan. Hän pelkäsi joutuvansa Breitbartin maalittamaksi ”woke-tutkijana”. Tuntuukin lähes huvittavalta, kun luen Suomessa analyysejä amerikkalaisista kampuksista, joilla ”woke-ideologia” vie vallan. Kuvaukset tuntuvat kaukaisilta ja todellisuuden vastaisilta.
Olennaista kaikissa edellä mainituissa esimerkeissä on, että woken uudelleenmäärittely, siitä väittely ja toisaalta sen hylkääminen on tapahtunut pääosin valkoisten ehdoilla. Termin alkuperäinen merkitys jää ryöpytyksen alla unholaan. Samalla rasismin vastustamisesta ja työstä vähemmistöjen oikeuksien edistämiseksi tehdään naurunalaista ja pilkattavaa.
Työ on silti tarpeellista. Aiemmissa kolumneissani olen kirjoittanut siitä, kuinka valkoisuus edelleen tuo oikeuksia, turvaa ja resursseja. Yhdysvalloissa se näkyy konkreettisesti esimerkiksi varallisuuseroissa, asuinalueiden eriytymisessä, elinajanennusteissa ja poliisiväkivallassa. Woke on ehkä menettänyt alkuperäisen merkityksensä, mutta sen alun perin esiin tuomat ongelmat eivät ole hävinneet mihinkään.
Palataan lopuksi Suomeen, jossa nyt asun. Suomessa tavataan puhua rasismista, rodusta ja niihin liittyvästä keskustelusta amerikkalaisina ilmiöinä. Monet keskustelut ja ilmiöt saattavatkin olla amerikkalaista tuontitavaraa. Mutta rasismia ei ole Suomeen tuotu ulkopuolelta. Suomessa rasistista häirintää ja syrjintää esiintyy tutkimuksen mukaan eniten kaikista EU-maista[1]. Rakenteellinen rasismi näkyy esimerkiksi työmarkkinoilla, joilla työantajien ennakkoluulot kohdistuvat erityisesti Euroopan ulkopuolelta tulleisiin maahanmuuttajiin[2]. ”Woke-kohut” osoittavat, että Suomella on oma rasismikeskustelunsa ja työ rakenteellisen rasismin kitkemiseksi vielä pitkälti käymättä.
Lähteet:
[1] European Union Agency for Fundamental Rights, 2018. Raportti luettavissa kokonaisuudessaan: https://fra.europa.eu/sites/default/files/fra_uploads/fra-2018-being-black-in-the-eu_en.pdf
[2] Työ-ja elinkeinoministeriö, 2019. Raportti luettavissa kokonaisuudessaan: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162005/TEM_oppaat_10_2019_Tutkimusartikkeleita_kotoutumisesta_20012020.pdf
***
Laura Kihlström on juuri valmistunut University of South Floridasta filosofian tohtoriksi ja kansanterveystieteiden maisteriksi. Laura on myös tietokirjailija, kolumnisti ja amerikansuomalaisille naisille suunnatun antirasistisen kirjakerhon perustaja. Laura on toiminut ”Amerikasta, rakkaudella”-podcastin toisena juontajana yhdessä Coloradossa asuvan siskonsa kanssa tammikuusta 2021 lähtien.