Usein toistettu lause kuuluu, että Yhdysvallat on kansojen sulatusuuni. Tällä viitataan siihen, kuinka tuo siirtolaisuuteen nojannut valtio yhdisti 1700-luvulta lähtien eritaustaiset maahanmuuttajat yhdeksi kansakunnaksi. Yhdysvaltojen sulatusuunirooli ei kuitenkaan rajoitu vain sen maantieteellisen rajojen sisäpuolelle, vaan sen kulttuurinen dominointi on luonut yhtenäisen ja globaalin viihdekulttuurin sateenvarjon kaikille asutetuille mantereille.
Globaalin viihdekulttuurin osana Yhdysvaltojen vaikutus on muokannut keskeisellä tavalla länsimaalaista urheilukulttuuria. Sen seurauksena yläluokkaisten vapaaherrojen harrastustoiminnan on korvannut tähtitieteellisiä palkkoja tienaavien ammattilaisurheilijoiden kisailu, jonka ympärille on rakentunut miljardien eurojen arvoinen liiketoiminta. Tästä osansa haluavat urheilijoiden ohella valmentajat, sponsorit, urheilupaikkojen rakentajat sekä viimeisimpänä Lähi-idän kuningashuoneet.
Urheilun synty
Ihmiset ovat kisailleet toisiaan vastaan tuhansien vuosien ajan. Menneiltä ajoilta tunnetaan erityisesti antiikin Olympian kilpailut, joita järjestettiin ajanlaskunalun molemmin puolin.
Nykyajankaltainen urheilukulttuuri muotoutui ensimmäisenä Euroopassa 1800-luvun jälkipuolella. Sen keskeisin tekijä oli teollistumisen myötä tapahtunut työ- ja vapaa-ajan erottuminen toisistaan, mikä mahdollisti säännöllisen kilpailutoiminnan. Useiden urheilulajien esimuotoja oli harrastettu jo pitkään esimerkiksi englantilaisissa sisäoppilaitoksissa, minkä pohjalta virallisia sääntöjä lähdettiin kirjaamaan. Nopeasti syntyivät myös organisoidut kilpailukalenterit sekä eri urheilulajien kattojärjestöt. Näistä merkittävin oli kansainvälinen olympiakomitea, jonka amatöörisäännöt kielsivät periaatteessa toimeentulon ansaitsemisen urheilemisella.
Yhdysvalloissa urheilukulttuuri muotoutui Euroopan vanavedessä. Olympialiike ei kuitenkaan saanut yhtä vahvaa otetta uudelta kuin vanhalta mantereelta, mikä jätti tilaa urheiluliiketoiminnan kehittymiselle. 1900-luvun alussa muotoutuneet Pohjois-Amerikan merkittävät urheilusarjat amerikkalaisessa jalkapallossa, baseballissa ja jääkiekossa tekivät urheilijoistaan jo varhaisessa vaiheessa ammattilaisia, jotka saivat pelaamisestaan vähintään riittävän korvauksen.
Amerikkalaisen jalkapallon pelaaja Pudge Heffelfinger ja pesäpalloilija Babe Ruth ovat esimerkkejä ensimmäisistä yhdysvaltalaisista urheilijoista, joille maksettiin oman lajinsa pelaamisesta.
Kahdenlaisen urheilun taisto
Länsimaalaisen urheilukulttuurin kaksinapaisuudesta kehittyi vuosikymmenten mittainen kiistanaihe. Se tiivistyi olympiavuosina urheilijoiden edustusoikeuksien arvioimiseen, mikä esti muun muassa National Hockey Leaguen (NHL) ja National Basketball Associationin (NBA) pelaajien olympiaedustukset aina 1990-luvulle asti. Suomalaisille tunnetuin tapaus on Paavo Nurmen kisaamisen estäminen vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisissa, kun Nurmi tuomittiin ammattilaiseksi ruotsalaisen Sigfrid Edströmin aloitteesta.
Amatöörisäännöt perustuivat kuitenkin heiluville savijaloille. Jo olympialiikkeen ihaileman antiikin aikana urheilijoille oli maksettu palkkioita, eikä 1900-luvulla kasvavaa urheiluliikettä voinut rajata vain työnteosta vapaan yläluokan harrastukseksi. Varsinkaan, kun suuri yleisö halusi nähdä parhaimpien yksilöiden välistä kilvoittelu. Nämä taas ymmärrettävästi pyrkivät maksimoimaan ansiotulonsa Pohjois-Amerikan ammattilaisareenoilla.
Lopulta paine kävi globalisoituvassa urheilumaailmassa liian suureksi. Vuonna 1980 Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajaksi tullut espanjalainen Juan Antonio Samaranch päätti sallia ammattilaisten osallistuminen olympialaisiin sekä avata kisojen sponsorointi- ja televisiomarkkinat avoimille markkinoille. Päätös johti laajassa perspektiivissä olympialaisten suosion, urheilijoiden ja olympiakomitean tulojen kasvuun. Yhtäältä se merkitsi urheilukulttuurin yhdenmukaistumista, kun pohjoisamerikkalainen markkinallistuminen valtasi Euroopan ja myöhemmin myös suuren osan muusta maailmasta.
Tänä päivänä käytännössä kaikki globaalisti merkittävä urheilu on järjestäytynyt pohjoisamerikkalaisen ammattilaisuuden mukaisesti. Muutos on korostanut urheilun ja liikunnan eroa, ja siten erottanut alan ammattilaiset tavallisista liikkujista. Länsimaissa urheilijan ammatti on osin tästä syystä useimmille varsin harvinainen ja kaukainen haave. Samaten urheilun etuna pidetty esikuvavaikutus himmenee, kun urheilijat etääntyvät kannattajistaan. Tilanteesta tekee entistä haasteellisemman se, että viime vuosikymmeninä urheilukulttuurin keskeinen muutos on ollut yritysmaailmasta tunnettu voittaja vie kaiken -ilmiö. Sen mukaisesti suosituimmista urheilulajeista on jalkapallon johdolla kasvanut jatkuvasti suositumpia. Samanaikaisesti taas pienemmät lajit kapenevat entistä selkeämmin marginaaliin ja nousevat pinnalle lähinnä kerran neljässä vuodessa järjestettävissä olympialaisissa.
Urheilun naamiot on nyt riisuttu.
***
Kimmo Isotalo on suomalaisen urheilukulttuurin muutoksesta ja jääkiekosta vuonna 2021 väitellyt filosofian tohtori, joka päivätöissään etsii keinoja ihmisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi.