Mi­nun Ame­rik­ka­ni-pals­tal­la esi­tel­lään SAM-jä­se­nien oma­koh­tai­sia Ame­rik­ka-ta­ri­noi­ta.


Mi­nul­la oli ai­nut­laa­tui­nen ti­lai­suus vie­rail­la Yh­dys­val­lois­sa en­sim­mäis­tä ker­taa 1970-lu­vul­la, ol­les­sa­ni noin 11-vuo­ti­as. Sil­loin oli mel­ko har­vi­nais­ta len­tää At­lan­tin yli, jo­ten len­to si­nän­sä oli jo elä­mys – ja mel­ko pit­kä sel­lai­nen!

Pan Amil­la men­tiin, Hel­sin­gis­tä New Yor­kiin. Olim­me Yh­dys­val­lois­sa noin kuu­kau­den, jon­ka ai­ka­na näim­me ja koim­me hy­vin­kin eri­lai­sia to­del­li­suuk­sia: kier­sim­me ihai­le­mas­sa upei­ta luon­non­puis­to­ja (Yel­lows­to­ne, Grand Ca­ny­on, Ni­a­ga­ra Fal­ls), kau­pun­ke­ja (New York, Los An­ge­les), hu­vi­puis­to­ja (Dis­ney­land, Dis­ney World) ja in­ti­aa­ni­re­ser­vaat­te­ja (Ari­zo­na); elä­myk­siä oli pal­jon. Mie­leen jäi myös te­le­vi­si­on ani­maa­ti­oi­den vir­ta.
 

1980-luvun ikimuistoinen New York


En­sim­mäi­nen pi­dem­pi vie­rai­lu Yh­dys­val­toi­hin osui noin 10 vuot­ta myö­hem­mäk­si, jol­loin ai­ka hu­rah­ti Brook­ly­nin Park Slo­pes­sa. Pari vuot­ta sen jäl­keen olin taas New Yor­kis­sa, täl­lä ker­taa asuin Man­hat­ta­nin län­si­puo­lel­la sil­loi­ses­sa la­ti­na­lais­kort­te­lis­sa, West 92 ja Ams­ter­dam. New York oli tuol­loin li­kai­nen ja vaa­ral­li­nen, et­ni­siin kau­pun­gi­no­siin ja­kau­tu­nut kau­pun­ki, jon­ka mu­sii­kil­li­nen tar­jon­ta oli mah­ta­va: CBGB’s ja Mudd Club pyö­rit­ti­vät punk -kon­sert­te­ja, Ra­mo­nes esiin­tyi Brook­ly­nin high schoo­lis­sa ja Bob Mar­ley soit­ti vii­mei­sen New Yor­kin kon­sert­tin­sa. Kä­vin kat­so­mas­sa tans­sie­si­tyk­siä, Bro­ad­way ja off-Bro­ad­way esi­tyk­siä, ko­kei­le­mas­sa jazz-tans­si­tun­te­ja, poi­mi­mas­sa ome­nia Woods­toc­kis­sa…
 

Il­lal­la sub­way-met­ros­sa var­ti­oi­vat Gu­ar­di­an An­gels -va­paa­eh­tois­jou­kot, joi­den jä­se­net oli help­po tun­nis­taa pu­nai­sis­ta bas­ke­reis­ta. Jo­kai­ses­sa vau­nus­sa sei­soi yk­si ”en­ke­li” ja met­ron py­säh­ty­es­sä ase­mil­la he pis­ti­vät pään­sä ulos vau­nus­ta tar­kis­taak­seen, et­tä vie­reis­ten vau­nu­jen ”en­ke­lit” oli­vat kun­nos­sa tai yli­pää­tään hen­gis­sä! Met­ro­vau­nut oli­vat graf­fi­tien pei­tos­sa ja usein ju­nat jopa syt­tyi­vät pa­la­maan tai me­ni­vät muu­ten epä­kun­toon. Sil­loin sai uu­den ’to­ke­nin’, jol­la pää­si toi­sel­le juna-ase­mal­le jat­ka­maan taas mat­kaa.
 

Monikulttuurinen yhteiskunta


Vaik­ka sil­loi­nen New York oli ken­ties pe­lot­ta­va­kin, ih­mi­set oli­vat sil­loin kuin myös ai­na myö­hem­min­kin teh­neet mi­nuun suu­ren vai­ku­tuk­sen. Olen ta­van­nut kaik­ki­al­la to­del­la ys­tä­väl­li­siä mo­ni­kult­tuu­ri­sia ame­rik­ka­lai­sia, ulos­päin suun­tau­tu­via, pu­he­li­ai­ta, aut­ta­vai­sia ih­mi­siä, ly­hy­es­ti sa­no­en: ”tosi ame­rik­ka­lai­sia.” Hei­dän muo­dos­ta­man­sa yh­teis­kun­ta ja kult­tuu­rin­sa ovat­kin ol­leet juu­ri elä­mys­te­ni suu­rin läh­de.
 

Ruo­ka­kult­tuu­rin, kir­jal­li­suu­den, tans­si­tai­teen, mu­sii­kin ja ku­va­tai­tei­den rik­kaus hei­jas­taa hie­nos­ti tätä eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­vien ih­mis­ten muo­dos­ta­maa yh­teis­kun­taa. Yh­dys­val­lois­sa Aa­sia koh­taa Af­ri­kan, La­ti­na­lai­nen Ame­rik­ka Eu­roo­pan, muun mu­as­sa. Alu­eel­li­ses­ti­kin asen­teis­sa ja ta­vois­sa voi ol­la suu­ri­a­kin ero­ja: Tek­sa­sis­sa ase­kult­tuu­ri ku­kois­taa, kris­til­li­set ar­vot ovat voi­mis­saan ja jal­ka­pal­loa kan­nus­te­taan; Ete­lä-Ka­li­for­ni­as­sa sil­miin pis­tää taas ”be­ach”-kult­tuu­ri, bi­ki­nit ja bo­daus; itä­ran­ni­kon poh­joi­so­sis­sa elää puo­les­taan in­tel­lek­tu­el­lim­pi kor­ke­a­kult­tuu­ri.
 

Vuo­sien var­rel­la olen kier­tä­nyt Yh­dys­val­to­ja ris­tiin ras­tiin. Pa­ri­kymp­pi­se­nä ajoin Grey­hound-bus­sil­la pit­kin itä­ran­nik­koa, myö­hem­min lo­mai­lin Ha­vai­jil­la, pis­täy­dyin Ala­ba­mas­sa, kier­sin Ka­li­for­ni­aa au­tol­la, pa­ti­koin Ari­zo­nas­sa, vie­rai­lin Te­xa­sin ranc­heil­la. Olen näh­nyt suur­kau­pun­ke­ja, pik­ku­ky­liä, mais­tel­lut ete­län ca­jun- ja soul-ruo­kaa, ihas­tel­lut va­lai­ta, ko­lib­re­ja ja kalk­ka­ro­käär­mei­tä ja kuul­lut An­ge­la Da­vi­sin lu­en­noi­van.
 

Olen teh­nyt tut­ki­mus­työ­tä, en­sin Suo­mi-Ame­rik­ka Seu­ran kaut­ta saa­mal­la­ni Ame­ri­can Scan­di­na­vi­an sää­ti­ön apu­ra­hal­la, myö­hem­min muun mu­as­sa Ba­y­lor yli­o­pis­ton (Waco, Tek­sas) apu­ra­hoil­la ja nyt työs­ken­te­len Smith­so­ni­an Ter­ra Foun­da­ti­on for Ame­ri­can Art -tut­ki­ja­na. Käyn vuo­sit­tain Yh­dys­val­lois­sa pait­si kon­fe­rens­seis­sa myös ys­tä­viä ter­veh­ti­mäs­sä. Tun­nen joka ker­ta op­pi­va­ni jo­tain uut­ta ja ym­mär­tä­vä­ni, et­tä pal­jon on vie­lä nä­ke­mät­tä ja ko­ke­mat­ta. Jään sik­si odot­ta­maan taas uu­sia elä­myk­siä!

***

Sir­pa Sa­le­nius on Ame­ri­kan tut­ki­muk­seen eri­kois­tu­nut do­sent­ti Itä-Suo­men yli­o­pis­tos­sa, jos­sa hän opet­taa kir­jal­li­suut­ta. Täl­lä het­kel­lä Sa­le­nius kes­kit­tyy tut­ki­mus­työ­hön Smith­so­ni­an Ame­ri­can Art Mu­seu­min 2020-21 Ter­ra Foun­da­ti­on for Ame­ri­can Art Se­ni­or Fel­low -tut­ki­ja­na.