Is­tun len­to­ko­nees­sa jos­sain Kal­li­o­vuor­ten ylä­puo­lel­la. Kuun­te­len kel­tai­sis­ta Sony Walk­ma­neis­ta­ni Chuck Man­gi­o­nen “Feels So Good”-kap­pa­leen peh­me­ää flyy­ge­li­tor­ven soit­toa. Aja­tuk­se­ni ovat yh­tä ke­vy­et kuin ik­ku­nas­ta nä­ky­vät pil­vet ja va­paat kuin mie­li­ku­va­ni Ame­ri­kas­ta. Pian len­to­ko­ne las­keu­tuu Se­at­t­leen ja as­tun en­sim­mäis­tä ker­taa USA:n ka­ma­ral­le tie­tä­mät­tä, et­tä sii­tä tu­lee toi­nen ko­ti­maa­ni. Vuo­si on 1980.  

Muis­tan edel­leen hy­vin kaik­ki en­sim­mäi­sen ker­ran tuok­sut, maut ja elä­myk­set. Muis­tan en­sim­mäi­sen man­sik­kai­sen juus­to­ka­kun maun huu­lil­la­ni, en­sim­mäi­sen rul­la­luis­te­lu­ker­ran, ul­koil­ma­e­lo­ku­van, gril­li­juh­lan ja Ste­vie Won­de­rin kon­ser­tin.  

Ym­mär­sin tuol­loin, et­tä USA on pal­jon suu­rem­pi kuin maan luo­tei­so­sa­val­ti­ot, joi­hin tuol­loin pää­sin tu­tus­tu­maan. Vaik­ka pa­la­sin Suo­meen vuo­den jäl­keen, suun­na­ton ki­pi­nä ja halu pa­la­ta tuo­hon suu­ren ja ih­meel­li­seen maa­han jäi ky­te­mään. 

Suo­mes­sa pää­dyin ame­rik­ka­lai­sen len­to­yh­ti­ön pal­ve­luk­seen “myy­mään USA:ta” useik­si vuo­sik­si ja sitä kaut­ta vie­rai­lin myös maas­sa lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja. Tu­tus­tuin mo­niin osa­val­ti­oi­hin ja ryh­dyin ra­ken­ta­maan ver­kos­to­a­ni USA:ssa.  

Kun per­heel­lem­me tuli mah­dol­li­suus muut­taa USA:han 1990-lu­vun lo­pul­la, se tun­tui ko­vin luon­nol­li­sel­ta. Vaik­ka alun pe­rin aja­tus oli ol­la maas­sa 1–3 vuot­ta, siel­lä hu­rah­ti­kin lä­hes 20 vuot­ta. Noi­na vuo­si­kym­me­ni­nä suo­ri­tin tut­kin­to­ni lop­puun, tein mo­nen­lai­sia työ­tä useis­sa osa­val­ti­os­sa ja pe­rus­tin kol­me yri­tys­tä. Kai­ken muun lo­mas­sa re­mon­toin ta­lon, olin ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na useis­sa va­paa­eh­toi­sor­ga­ni­saa­ti­ois­sa ja toi­min poi­kie­ni har­ras­tus­ten huol­to­jouk­koi­na.  

Mi­nul­le Yh­dys­val­lat on opet­ta­nut pal­jon. Tii­vis­täi­sin sen ko­ke­muk­see­ni sii­tä, kun sain Yh­dys­val­tain kan­sa­lai­suu­den. Vaa­ti­mat­to­mas­sa, mut­ta miel­täy­len­tä­väs­sä ti­lai­suu­des­sa oli pu­hu­ja, joka sa­noi: 

“Nyt kun olet saa­nut tä­män suun­nat­to­man suu­ren lah­jan osak­se­si, Yh­dys­val­tain kan­sa­lai­suu­den, sii­hen kuu­luu kol­me vel­vol­li­suut­ta. 

1. Tee töi­tä. 
2. Mak­sa ve­ro­ja. 
3. Osal­lis­tu va­paa­eh­tois­työ­hön.” 

Mi­nus­ta pu­hees­sa tii­vis­tyy ame­rik­ka­lai­suu­den ydin. Kan­sa­lai­suus näh­dään mah­dol­li­suu­te­na ame­rik­ka­lais­ten suu­rim­paan ar­voon, va­pau­teen, mut­ta sen toi­nen puo­li on vas­tuu. Va­paus il­man vas­tuu­ta on puh­das­ta anar­ki­aa.  

Vuo­sien ai­ka­na mi­nul­la on ol­lut mah­dol­li­suus hoi­taa kol­mea vel­vol­li­suut­ta mo­nin ta­voin. Olen saa­nut teh­dä töi­tä useis­sa osa­val­ti­ois­sa, mak­sa­nut ve­ro­ja kah­teen ja teh­nyt lu­ke­mat­to­mia tun­te­ja va­paa­eh­tois­työ­tä. Näi­den ko­ke­mus­ten kaut­ta olen koh­dan­nut upei­ta ih­mi­siä, näh­nyt USA:n ri­kas­ta ja mo­ni­nais­ta kult­tuu­ria maa­seu­dul­ta kau­pun­kien syk­kee­seen. Vuo­sien var­rel­la olen eh­ti­nyt mat­kus­taa noin 40 osa­val­ti­os­sa.

Suu­rim­pa­na an­ti­na ovat ol­leet kui­ten­kin ai­na ih­mis­ten koh­taa­mi­set. Toi­sis­ta on syn­ty­nyt eli­ni­käi­siä ys­tä­vyyk­siä ja toi­set ovat saat­ta­neet jää­neet ly­hyik­si, ja­e­tuk­si tak­si­mat­koik­si. 

Yh­dys­val­lat opet­ti mi­nut ole­maan pel­kää­mät­tä epä­on­nis­tu­mi­sia, se opet­ti mi­nut en­nak­ko­luu­lot­to­mak­si ja roh­ke­ak­si. Se opet­ti mi­nut ar­vos­ta­maan mo­ni­nai­sia ja eri­ä­viä mie­li­pi­tei­tä. Se opet­ti mi­nut nou­se­maan no­pe­as­ti ylös ja jat­ka­maan mat­kaa, kun kom­pu­roin elä­män po­lul­la.

Se opet­ti myös, et­ten ota it­se­ä­ni lii­an va­ka­vas­ti, vaan osaan nau­raa omil­le köm­mäh­dyk­sil­le­ni ja opin niis­tä. Se opet­ti mi­nul­le ver­kos­to­jen ja ja­ka­mi­sen tär­key­den. Em­me elä tääl­lä vain it­se­äm­me var­ten vaan suu­rim­man ilon saa aut­ta­mal­la mui­ta. 

Mi­nul­la on kak­si ai­kuis­ta poi­kaa, jot­ka mo­lem­mat ovat kas­va­neet, käy­neet kou­lun­sa ja ra­ken­ta­neet myös elä­män­sä USA:han. Täs­tä­kin syys­tä puo­let sy­dä­mes­tä­ni asuu ai­na siel­lä.  

Mi­nul­le Yh­dys­val­lat on toi­nen koti, ilon ja elä­män­myön­tei­syy­den läh­de. 

***
Lena Gre­nat on SAM:n toi­min­nan­joh­ta­ja.