Olen mat­kus­ta­nut Yh­dys­val­lois­sa pian 30 vuo­den ajan, ja näh­nyt hie­no­ja osa­val­ti­oi­ta ja upei­ta ih­mi­siä. Ke­rä­sin mie­leen­pai­nu­vim­mat ko­ke­muk­set yh­teen pie­nek­si lis­tak­si.

Jos ha­lu­aa ko­kea Yh­dys­val­lat, au­to on mel­ko lail­la ai­noa vaih­to­eh­to. Mi­kä­li kui­ten­kin viet­tää lo­man­sa yh­des­sä suu­res­sa kau­pun­gis­sa, pär­jää var­mas­ti jul­ki­sil­la lii­ken­ne­vä­li­neil­lä.

Au­toil­les­sa moni asia on help­poa: tie­ver­kos­to ulot­tuu pie­niin­kin paik­koi­hin ja au­tol­la aje­taan oi­ke­al­la puo­lel­la eli oi­ke­al­la puo­lel­la. Au­toa vuok­ra­tes­sa kan­nat­taa kui­ten­kin ol­la tark­ka­na, sil­lä useim­mat vuok­rau­syh­ti­öt myy­vät mie­lel­lään au­toi­luun liit­ty­viä li­sä­va­kuu­tuk­sia, joi­ta il­man­kin pär­jää.

Na­vi­gaat­to­rin li­säk­si suo­sit­te­len pa­pe­ri­kart­taa. It­se käy­tän kart­ta­kir­jaa; oma­ni on jo lu­kui­sil­la mat­koil­la ku­lu­nut. Vaik­ka kau­pun­kien kes­kus­tat muut­tu­vat, val­ta­tiet py­sy­vät pai­kal­laan, ja pa­pe­ri­kar­tas­ta saa hel­pos­ti ko­ko­nais­ku­van vaik­ka­pa osa­val­ti­os­ta ja sii­tä, min­ne siel­lä on liik­ku­mas­sa.

Kokemusten järjestyksestä

Moni omis­ta mie­leen jää­neis­tä muis­tois­ta on vain pie­ni sat­tu­mus tai jopa vas­toin­käy­mi­nen, jos­ta on voi­nut op­pia. Ihan pääl­lim­mäi­nen ker­ros on mie­li­hy­vää ja kai­puu­ta Ame­ri­kan maa­han, mikä kan­taa omas­sa ar­jes­sa taas seu­raa­vaan mat­kaan saak­ka.

Yh­tä hy­vin oli­sin voi­nut teh­dä top300-lis­tan, sil­lä to­del­li­suu­des­sa on mah­do­ton aset­taa ko­ke­muk­sia mi­hin­kään jär­jes­tyk­seen. En­kä pääs­syt edes lem­pi­o­sa­val­ti­oo­ni Mon­ta­naan saak­ka. Eh­kä täs­tä ty­pis­te­tys­tä lis­tas­ta kui­ten­kin pais­taa oma miel­ty­myk­se­ni Yh­dys­val­tain ka­rua luon­toa koh­taan, kiin­ty­mys ih­mi­siin sekä rak­kaus kult­tuu­riin.

Lis­tas­ta jäi pois esi­mer­kik­si New Or­le­ans, rans­ka­lais­kort­te­lit ja sil­loi­nen tus­ka hur­ri­kaa­ni­tu­ho­jen run­te­le­mas­sa kau­pun­gis­sa. Haas­tat­te­lin pai­kal­lis­ta pe­las­tus­pääl­lik­kö, ja sil­lä reis­sul­la lät­käh­ti sak­ko­lap­pu. Ei siis kan­na­ta py­sä­köi­dä pa­lo­lai­tos­ta vas­ta­pää­tä edes sil­loin kun me­nee ta­paa­maan pääl­lik­köä.

Sak­ko­la­pun mak­sa­mi­nen oli mah­ta­va seik­kai­lu: kun me­nim­me mak­sa­maan sak­koa pai­kan pääl­lä – tuol­loin mak­sa­mi­nen maas­ta pois­tut­tua oli­si ol­lut lii­an vaa­ti­vaa – mei­na­sim­me saa­da uu­det sa­kot, sil­lä sak­ko­toi­mis­tol­le oli han­ka­laa pääs­tä. Kii­tos avus­ta pai­kal­li­nen po­lii­si, joka opas­ti mei­dät va­paa­seen ja sal­lit­tuun park­ki­ruu­tuun. 

Täs­sä siis lis­ta­ni mie­leen­pai­nu­vis­ta het­kis­tä ja pai­kois­ta Yh­dys­val­lois­sa. Lis­taa on myös tar­koi­tus kas­vat­taa niin kau­an kuin kyn­nel­le ky­ke­nen.

TOP10

1. Mo­nu­ment Val­ley
Na­va­joi­den kie­lel­lä Mo­nu­ment Val­ley on ”Tsé Bii’ Ndzis­gaii” eli Ki­vien laak­so. Suo­je­lu­a­lue tun­ne­taan kal­li­ois­ta, jot­ka nou­se­vat laa­jas­ta erä­maas­ta epä­us­kot­ta­viin mit­toi­hin, jopa 300 met­rin kor­keu­teen.

Koko na­va­jo-re­ser­vaat­ti koos­tuu noin 65 000 ne­li­ö­ki­lo­met­ris­tä. Mo­nu­ment Val­ley si­jait­see kah­den eri osa­val­ti­on alu­eel­la, Uta­hin ja Ari­zo­nan. Suo­je­lu­a­lue kuu­luu na­va­joi­den re­ser­vaat­tiin. 

Jos ei ha­lua it­se ajaa puis­tos­sa, tar­jol­la on myös opas­tet­tu­ja kier­rok­sia, jois­sa pää­see kat­so­maan paik­ko­ja, joi­hin it­se­näi­ses­ti liik­ku­via ei pääs­te­tä. 

Salt Lake Ci­tys­ta ja sen len­to­ken­täl­tä on mat­kaa Mo­nu­ment Val­leyl­le noin 400 mai­lia poh­joi­sen suun­nas­ta. It­se suo­sin Las Ve­ga­sin kent­tää län­nes­sä, jos­ta on sama mat­ka. Jos ai­kaa riit­tää, voi mat­kal­la pii­pah­taa Grand Ca­ny­o­nil­la.

2. Cer­ril­los ja he­vo­set
Rat­sas­taa siel­lä mis­sä Bil­ly the Kid ai­ka­naan rien­si ha­ke­maan ku­ver­nöö­ril­tä ar­mah­dus­ta. Si­ni­tai­vas yl­lä, ja maa­han pu­don­neet tur­koo­sit tai­vaan­kap­pa­lei­na ih­mis­ten jou­kos­sa. 

Kä­vin en­sim­mäis­tä ker­taa Cer­ril­lo­sis­sa vuon­na 2011, ja pa­laan sin­ne ai­na uu­des­taan. Suo­sik­ki­koh­tee­ni, sil­lä näin rat­sas­tus­tai­do­ton­kin pää­see upe­al­la ta­val­la tu­tus­tu­maan au­ti­o­maa­han. Yl­lät­tä­väs­ti sitä py­syy he­vo­sen se­läs­sä.

Cer­ril­los Hil­ls on osa­val­ti­on luon­non­puis­to lou­nai­ses­sa USA:ssa va­jaan kah­den ki­lo­met­rin kor­keu­des­sa kuk­ku­loi­den kes­kel­lä. Poh­joi­ses­sa si­jait­see San­ta Fen kau­pun­ki, jos­ta kul­kee val­ta­tie 25, ja ete­läs­sä au­ti­o­maa­ta ra­jaa tie 40.

Bro­ken Sad­d­le on suo­sit­tu rat­sas­tus­tal­li Cer­ril­lo­sis­sa. Muut­kin ovat huo­man­neet tie­noon vie­hä­tyk­sen, sil­lä maas­tos­sa on ku­vat­tu niin Yo­ung guns –elo­ku­va kuin John Wa­y­nen Cow­bo­ys.

Vie­rai­li­joil­le on tar­jol­la ly­hyi­tä tun­nin kier­rok­sia, sekä kah­den ja kol­men tun­nin ret­kiä. Hin­nat ei­vät pää­tä hui­maa, kol­men tun­nin mai­se­ma­kier­ros mak­soi muu­ta­ma vuo­si sit­ten sata dol­la­ria.

Asi­an­tun­te­vat op­paat ja hy­vin hoi­de­tut he­vo­set var­mis­ta­vat on­nis­tu­neen ret­ken. Op­paat osoit­ta­vat esi­mer­kik­si his­to­ri­al­li­sia merk­ke­jä kai­vos­toi­min­nas­ta ja ker­to­vat alu­een men­nei­syy­des­tä. It­se sain li­sä­tun­nin ret­kel­lä sik­si, et­tä opas oli in­nos­tu­nut ker­to­maan alu­ees­ta.

3.Zane Grey, Vil­lin Län­nen isä
Zane Grey on ol­lut yk­si lem­pi­kir­jai­li­joi­ta­ni lap­ses­ta saak­ka. Muis­tia ve­res­tääk­se­ni luin uu­des­taan Purp­pu­ra­rin­tei­den rat­sas­ta­jat en­nen kuin kä­vin vie­rai­lul­la Pa­y­so­nis­sa, jos­sa Greyn al­ku­pe­räi­nen met­säs­tys­ma­ja si­jait­si. Mu­se­ol­la on uu­des­taan ra­ken­net­tu maja, jos­sa voi tu­tus­tua kir­jai­li­jan erä­e­lä­mään.

Hän­tä pi­de­tään Vil­li Län­si -myy­tin isä­nä ja re­vol­ve­ri­san­ka­ri­kä­sit­teen kek­si­jä­nä. Rim Count­ry Mu­seu­mis­sa pää­see myös lä­hel­le sitä, mik­si alue oli Greyl­le niin tär­keä. Mie­les­tä­ni Pa­y­son on pik­ku­kau­pun­ki­hel­mi, jos­sa kan­nat­taa eh­dot­to­mas­ti vie­rail­la Ari­zo­nas­sa käy­des­sä.

4.Pää­tä hui­maa­va kan­jo­ni­maa
Uta­hin Bryce Ca­ny­on pi­tää ko­kea it­se. Kan­sal­lis­puis­ton eh­kä omin­ta­kei­sin piir­re ovat niin sa­no­tut hoo­doot, eli ge­o­lo­gi­set pyl­väs­mäi­set muo­dos­tel­mat. Nii­tä on puis­tos­sa enem­män kuin mis­sään muu­al­la. 

Alue kuu­luu Co­lo­ra­don ta­san­koon, ja on tun­net­tu kau­neu­des­taan, jon­ka muo­dos­ta­vat eri vä­rit, kor­keu­se­rot, pa­no­raa­ma­mai­set mai­se­mat ja nä­ky­mät ro­soi­seen maas­toon. 

Pai­not­tai­sin yli­pään­sä kan­sal­lis­puis­to­vie­rai­luis­sa suun­nit­te­lun mer­ki­tys­tä. Esi­mer­kik­si Bry­cel­la on käy­tös­sä bus­si­kier­rä­tys tie­tyl­lä rei­til­lä. Oman au­ton voi jät­tää sil­le va­ra­tul­le alu­eel­le, ja liik­kua ha­lu­tut puis­to­koh­teet kier­tä­vien bus­sien avul­la.

Nä­kö­a­la­pai­koil­la on vain muu­ta­mia paik­ko­ja hen­ki­lö­au­to­jen käyt­töön, jo­ten omal­la au­tol­la liik­ku­es­sa kan­sal­lis­puis­ton si­säl­lä voi jää­dä nuo­le­maan näp­pe­jään. Kan­nat­taa kat­soa puis­ton omil­ta si­vuil­ta liik­ku­mis­suo­si­tuk­set, sil­lä tä­mä­kään ei ai­na toi­mi sa­mal­la sap­luu­nal­la. Esi­mer­kik­si Mon­ta­nan Yel­lows­to­nes­sa omal­la au­tol­la kan­nat­taa kier­tää, alue on erit­täin suu­ri.
Lue Bryce Ca­ny­on-ar­tik­ke­li täs­tä.

5.White Sand­sin kan­sal­lis­puis­to
Val­koi­nen hiek­ka on jo it­ses­sään hie­no ja kum­mal­li­nen ko­ke­mus, saa­ti sit­ten kun nä­kee kou­lu­luok­kien tu­le­van liu­ku­rei­den kans­sa las­ke­maan dyy­neil­lä mä­keä.

New Me­xi­con White Sand­sil­lä luon­non karu kau­neus sal­paa hen­gen. Au­rin­gon las­kies­sa kaik­ki ym­pä­ril­lä peit­tyy peh­me­ään hä­myyn, kä­sit­tä­mät­tö­män kau­nis­ta. Suo­sit­te­len opas­tet­tua il­ta­kä­ve­lyä.

6.An­ti­loop­pi­kan­jo­ni
Jos yk­sit­täi­nen kan­jo­ni pi­tää mai­ni­ta, se on eh­dot­to­mas­ti Poh­jois-Ari­zo­nan An­te­lo­pe Ca­ny­on. Muut­kin ovat huo­man­neet koh­teen vie­hä­tyk­sen, jo­ten va­raus opas­te­tul­le kier­rok­sel­le kan­nat­taa teh­dä hy­vis­sä ajoin. Vä­hi­ten tu­ris­te­ja on mar­ras­kuus­ta maa­lis­kuu­hun vä­li­se­nä ai­ka­na.

7.Sha­kes­pe­a­rea li­ve­nä
Uta­hin Ce­dar Ci­tys­sä jär­jes­te­tään vai­kut­ta­va vuo­sit­tai­nen Wil­li­am Sha­kes­pe­a­re –ta­pah­tu­ma.

Sha­kes­pe­a­re-fes­ti­vaa­li esit­tää vuo­sit­tain tun­net­tu­ja klas­si­koi­ta mut­ta myös ny­ky­päi­vän te­at­te­ria. Kai­ken pe­rus­ta­na on kui­ten­kin Wil­li­am Sha­kes­pe­a­ren (1564–1616) mit­ta­va tuo­tan­to. Oman sä­väyk­sen esi­tyk­siin tuo Ete­lä-Uta­hin yli­o­pis­ton kau­nis kam­pus.

Te­at­te­rie­si­tyk­set pyö­ri­vät ke­sä­kuus­ta lo­ka­kuu­hun kol­mes­sa te­at­te­ris­sa. Tätä ny­kyä yk­sit­täi­siä esi­tyk­siä on mel­kein 300 joka vuo­si kuu­den­tois­ta vii­kon ai­ka­na.

Oheis­ta­pah­tu­mi­a­kin riit­tää, ku­ten se­mi­naa­re­ja, jo­ten kun os­tat li­put te­at­te­rie­si­tyk­seen, kä­te­vim­min ne­tis­tä, va­raa riit­tä­väs­ti ai­kaa. Koko lo­man­sa voi ra­ken­taa te­at­te­rin va­raan, sil­lä eri esi­tyk­set pyö­ri­vät oh­jel­mis­tos­sa, ja uu­sia li­sä­tään mu­kaan fes­ti­vaa­lin ai­ka­na.

8.Syvä Ete­lä ja Tuu­len vie­mää
Tuu­len vie­mää –kir­ja on kieh­to­nut lu­ki­joi­ta il­mes­ty­mi­ses­tään saak­ka. Kir­jai­li­ja Mar­ga­ret Mitc­hell kävi Jo­nes­bo­ros­sa usein lap­se­na per­heen­sä kans­sa, vä­hän niin kuin me käym­me mö­kil­lä, ja kuun­te­li ta­ri­noi­ta en­ti­sis­tä ajois­ta. 

Yh­dys­val­tain si­säl­lis­so­ta tais­tel­tiin 1861–1865, ja Mitc­hell on ker­to­nut, et­tä hän kuu­li kai­kes­ta muus­ta so­taan liit­ty­väs­tä, pait­si sii­tä, et­tä ete­lä­val­ti­ot hä­vi­si­vät.

Jo­nes­bo­ros­sa si­jait­see yk­si har­vois­ta Yh­dys­val­tain si­säl­lis­so­das­ta sääs­ty­neis­tä kar­ta­nois­ta, ni­mel­tään Sta­te­ly Oaks. Mar­ga­ret Mitc­hell käyt­ti Tuu­len vie­mää -ro­maa­nin­sa Tara-kar­ta­non yh­te­nä esi­ku­va­na su­kun­sa ”maa­lais­ko­tia”. Tä­män ra­ken­nuk­sen sa­vu­piip­pu – muu­ta sii­tä ei ole jäl­jel­lä – ja Sta­te­ly Oaks sei­so­vat vie­re­tys­ten kor­kei­den tam­mien var­jos­sa. 

Tuu­len vie­mää –kir­jan kar­ta­noa ei kos­kaan ol­lut oi­ke­as­ti ole­mas­sa. Jopa elo­ku­va­ver­si­os­sa näim­me vain jul­ki­si­vu­la­vas­teen jos­tain ku­vi­tel­lus­ta. Sik­si alu­een joka pii­ri­kun­nal­la on oma pa­ras vas­ti­neen­sa Ta­ral­le.

9.Wild Bill´s ja iko­ni­nen blues
Memp­his on upea mu­siik­ki­kau­pun­ki, joka tar­jo­aa elä­vän mu­sii­kin ko­ke­mus­ten li­säk­si hie­no­ja mu­se­oi­ta ja tie­tys­ti El­vik­sen Gra­ce­lan­din. Suun­ta­sin vuon­na 2012 le­gen­do­jen Wild Bill´siin Vol­lin­ti­ne Ave­nu­el­le. 

Baa­ris­sa sel­vi­ää, et­tä kaik­ki asi­ak­kaat tuo­vat omat juo­mat mu­ka­na. Baa­ris­sa tar­jo­taan li­säk­si olut­ta lit­ran pul­lois­sa. Kun pyy­dän vet­tä tai lim­saa, mi­nua kat­so­taan pit­kään. Lo­pul­ta tar­joi­li­ja­tyt­tö käy os­ta­mas­sa mi­nul­le li­mo­na­din naa­pu­rin pik­ku­kau­pas­ta. 

Memp­his Blues Mas­ters vi­rit­te­lee soit­ti­mia ja jut­te­lee jak­ka­roil­la. Wild Bil­ls on pie­ni, rujo ja juu­ri niin iha­na, kuin juu­ri­mu­siik­ki­kin. Ro­soi­nen ja ai­to. Mas­ter­sien mie­les­tä tämä baa­ri on se pa­ras paik­ka, jon­ne tu­lee kuu­li­joi­ta ym­pä­ri maa­il­maa. Nii­tä, jot­ka tie­tä­vät, mitä et­siä. 

Soit­to vyö­ryy kai­ut­ti­mis­ta, se ryö­mii ta­jun­taan ja saa iho­kar­vat pys­tyyn. Vaik­ka tämä il­ta on blu­e­sin, saam­me kuul­la myös soul­rif­fe­jä (Still Call The Blues) ja jopa swin­gin tun­nel­mia. Mud­die Wa­ter­sin Hooc­hie Kooc­hie Man saa ke­hon kiep­pu­maan tuo­lil­la. Lat­tia täyt­tyy vä­hi­tel­len, tai se pie­ni plänt­ti joka mah­tuu bän­din, oven ja pöy­tien vä­liin. 

Noin kah­den ai­kaan aa­mul­la jou­dun pois­tu­maan unen pe­räs­sä, mut­ta täy­tyy sa­noa, et­tä il­ta jää mie­leen yh­te­nä unoh­tu­mat­to­mim­mis­ta asi­ois­ta iki­nä.

10.Flo­ri­da
Flo­ri­da on it­sel­le­ni eh­kä tu­tuin osa­val­tio, sil­lä oles­ke­lin siel­lä yh­den syys­kau­den ajan, min­kä li­säk­si olen vie­rail­lut osa­val­ti­os­sa lu­kui­sia ker­to­ja. 

Vuon­na 2010 mat­kus­tin poi­ka­ni kans­sa, ja tör­mä­sim­me Uni­ver­sal Stu­di­oil­la tu­tu­no­loi­seen mie­heen ja hä­nen De­Lo­re­a­niin­sa. Pa­luu tu­le­vai­suu­teen –elo­ku­va on ai­na ol­lut suo­sik­ki­ni. Ku­vas­sa Doc sekä suo­ma­lai­nen Ot­to.

***

Ee­va Väns­kä on pit­kän lin­jan toi­mit­ta­ja, jon­ka yk­si kes­kei­siä kiin­nos­tuk­sen koh­tei­ta on Yh­dys­val­lat. Väns­kän suo­sik­ki­o­sa­val­ti­oi­ta ovat Ari­zo­na, Co­lo­ra­do ja Mon­ta­na, joi­den vil­li luon­to ja Kal­li­o­vuo­ret jak­sa­vat kieh­toa vuo­des­ta toi­seen.