Ku­ka­pa ei tie­täi­si Jas­ka Jo­kus­ta, tuo­ta pyö­re­ä­päis­tä poi­kaa, jol­la on Res­su-ni­mi­nen koi­ra­ka­ve­ri. Sel­vi­tim­me, mik­si sar­ja­ku­va­tai­tei­li­ja Char­les M. Schulz on edel­leen ajan­koh­tai­nen, ja mik­si Te­na­vat (eng­lan­nik­si Pe­a­nuts) on niin suo­sit­tu sar­ja­ku­va.

Char­les M. Schulz-mu­seo ja tut­ki­mus­kes­kus toi­mii San­ta Ro­sas­sa Ka­li­for­ni­as­sa. Te­na­vat-sar­ja­ku­van te­ki­jä Char­les Schul­zin työl­le omis­tau­tu­nut mu­seo yl­lä­pi­tää ja tul­kit­see tai­tei­li­jan pe­rin­töä.

Ku­raat­to­ri Ben­ja­min L. Clark ker­too, et­tä nuor­ta Char­les Schul­zia ku­vail­tiin hil­jai­sek­si ja va­rau­tu­neek­si.
– Mut­ta hän oli ai­na myös tark­kaa­vai­nen ja te­rä­vä. Hän ha­vain­noi koko ajan pie­niä yk­si­tyis­koh­tia.

Schulz on ker­to­nut, et­tä hän piir­si mie­les­sään, ja tut­ki esi­mer­kik­si sitä, mi­ten jon­kun kau­lus oli kään­ty­nyt, jot­ta ym­mär­täi­si sel­lai­sia asi­oi­ta.
 

Kiinnostus muihin

Kun Char­les vart­tui, hän op­pi ot­ta­maan ak­tii­vi­ses­ti osaa kes­kus­te­lui­hin ja yleen­sä osal­lis­tu­maan. Schulz ei ol­lut juh­lien hu­pi­veik­ko, mut­ta hän oli nok­ke­la kes­kus­te­li­ja, ja hä­nen kans­saan oli mu­ka­va ju­tel­la.
– Voi sa­noa, et­tä hän oli kiin­nos­tu­nut muis­ta ih­mi­sis­tä. Sii­nä pii­lee suu­ri syy sii­hen, mi­ten hä­nes­tä tuli niin hyvä sar­ja­ku­va­tai­tei­li­ja. Hän muis­ti haus­kan sa­non­nan tai pie­nen yk­si­tyis­koh­dan, ja am­men­si sii­tä ins­pi­raa­ti­o­ta.

Pi­tää ot­taa huo­mi­oon myös, et­tä Schulz työs­ken­te­li yk­sin, eli hän tar­vit­si pal­jon ide­an­poi­ka­sia, jot­ta pys­tyi työs­ken­te­le­mään luo­vas­ti päi­vit­täin mel­kein 50 vuot­ta.
 

Lapsuuden pohja

Ben­ja­min L. Clark ker­too, et­tä Schul­zin lap­suu­del­la oli val­ta­va vai­ku­tus Te­na­vien syn­tyyn. Naa­pu­rus­ton lap­set jär­jes­täy­tyi­vät ur­hei­lu­jouk­ku­eik­si, ke­sä­ai­ka­na ba­se­bal­liin, syk­syl­lä jal­ka­pal­loon ja tal­vel­la jää­kiek­koon, sil­lä ei ol­lut muu­ta­kaan te­ke­mis­tä

– Schulz oli hil­jai­nen lap­si, joka ra­kas­ti piir­tä­mis­tä. Hän sai naa­pu­rus­ton las­ten kans­sa pe­laa­mi­ses­ta ja ys­tä­vyyk­sis­tä lu­ke­mat­to­mia ta­ri­na­lin­jo­ja, hen­ki­löi­den omi­nai­suuk­sia ja vit­se­jä Te­na­viin.

Kun vie­lä Carl-isä ra­kas­ti sar­ja­ku­via yh­tä pal­jon kuin poi­kan­sa, Char­le­sin lap­suu­des­sa oli hyvä poh­ja sar­ja­ku­va­tai­tei­li­juu­del­le.

Hän jul­kai­si en­sim­mäi­sen kan­sal­li­ses­ti le­vin­neen sar­ja­ku­van­sa vuon­na 1937, ja se oli yl­peä het­ki tei­ni-ikäi­sen po­jan elä­mäs­sä, ja var­mas­ti lu­jit­ti pää­tös­tä ryh­tyä piir­tä­jäk­si. Äi­tin­sä tu­el­la Char­les suo­rit­ti­kin sar­ja­ku­va­piir­tä­mi­sen kurs­sin lu­ki­oai­ka­naan sil­loi­ses­sa Fe­de­ral School of Ap­p­lied Car­too­ning –kou­lus­sa.
 

Sodan varjossa

Kun toi­nen maa­il­man­so­ta al­koi, Char­les Schulz oli lu­ki­o­lai­nen. Hä­net vär­vät­tiin 20-vuo­ti­aa­na. Schult­zin elä­mäs­sä ta­pah­tui vuon­na 1943 kak­si mer­kit­tä­vää asi­aa: hän aloit­ti ar­mei­jau­ran­sa Ken­tuc­kys­sä, min­kä li­säk­si hä­nen äi­tin­sä me­neh­tyi vain 50-vuo­ti­aa­na.

Vaik­ka Schulz tun­si myö­hem­min yl­peyt­tä sii­tä, et­tä oli pal­vel­lut ar­mei­jas­sa, hä­nel­le jäi kui­ten­kin kah­ti­a­ja­koi­nen ko­ke­mus ajas­ta, jol­loin hän sekä me­net­ti äi­tin­sä, et­tä koki sota-ajan.
– Jot­kut ar­mei­ja­ko­ke­muk­set hei­jas­tu­vat Te­na­vien vuo­tui­siin ke­sä­lei­ri­ret­kiin. Myös jot­kut ar­mei­ja-ajan ys­tä­vyy­det hei­jas­tui­vat Te­na­viin, Clark ker­too.

Schulz ei kui­ten­kaan kos­kaan it­se käy­nyt ke­sä­lei­ril­lä kou­lu­ai­koi­naan, eli lei­rit ovat täy­sin mie­li­ku­vi­tuk­sen tuo­tet­ta. Jos Schul­zia pyy­det­tiin telt­tai­le­maan, kun hän oli ai­kui­nen, hän kiel­täy­tyi sa­no­en, et­tä telt­tai­li tar­peek­si ar­mei­jas­sa.

Schulz jat­koi piir­tä­mis­tä ja tai­to­jen­sa hi­o­mis­ta. Sa­mal­la, 1920-lu­vul­ta 1940-lu­vul­le sar­ja­ku­va­tai­de koki suu­ren muu­tok­sen. Ko­ko­si­vun sar­jois­ta alet­tiin siir­tyä mi­ni­ma­lis­ti­seen mal­liin, mikä työn­si tai­te­li­joi­ta ku­tis­ta­maan strip­pien ko­koa ja te­rot­ta­maan huu­mo­ria. Schul­zin kui­va ja äly­käs huu­mo­ri sopi hy­vin ke­hit­ty­vään kult­tuu­ris­tan­dar­diin.

Pa­lat­tu­aan ko­tiin isän­sä luo, Schulz pal­kat­tiin tai­de­op­pi­lai­tok­seen töi­hin. Li­säk­si hän sai myy­tyä sar­ja­ku­via muun mu­as­sa The Sa­tur­day Eve­ning Pos­til­le. Täs­tä al­koi pit­kä ura, jol­la en­sim­mäi­nen Te­na­vat-sar­ja­ku­va jul­kais­tiin vuon­na 1950.

Kun Char­les Schulz jäi eläk­keel­le vuon­na 1999, Te­na­via oli jul­kais­tu yli 2600 sa­no­ma­leh­des­sä ym­pä­ri maa­il­man ja Te­na­vat-ko­ko­el­ma­kir­jo­ja oli kään­net­ty yli 25 kie­lel­le.
 

Kova työ ja taide

Mi­ten voi ol­la mah­dol­lis­ta, et­tä Te­na­vat ve­to­aa niin laa­jaan ylei­söön, yli kult­tuu­ri­ra­jo­jen?
– Schulz oli kiin­nos­tu­nut elä­män suu­ris­ta ky­sy­myk­sis­tä, joi­ta jo­kai­nen ih­mi­nen miet­tii elä­män­sä ai­ka­na. Esi­mer­kik­si kuka minä olen, mikä on elä­män tar­koi­tus, mik­si olen yk­si­näi­nen. Nämä ky­sy­myk­set kos­ket­ta­vat kaik­kia, riip­pu­mat­ta mil­loin ja mis­sä eläm­me, Ben­ja­min L. Clark ku­vaa.

Juu­ri sik­si Te­na­vat on suo­sit­tu lu­ki­joi­den kes­kuu­des­sa kaik­ki­al­la ja tu­lee myös ole­maan suo­sit­tu, sil­lä pe­rus­ta­vaa laa­tua ole­vat ky­sy­myk­set ei­vät ka­toa min­ne­kään.

Clark muis­tut­taa myös, et­tä tär­kei­den ky­sy­mys­ten li­säk­si Te­na­vat ovat täyn­nä huu­mo­ria, haus­ko­ja piir­rok­sia, jois­ta niin mo­net naut­ti­vat.

Schulz ajoi ta­kaa unel­maan­sa, työs­ken­te­li an­ka­ras­ti ja saa­vut­ti pal­jon enem­män kuin oli it­se osan­nut ku­vi­tel­la. Hä­nel­lä oli us­ko­ma­ton työ­e­tiik­ka: Schulz teki lä­hes 18 000 päi­vä­koh­tais­ta sar­ja­ku­vaa pel­käs­tään Te­na­vis­ta, pu­hu­mat­ta­kaan kir­jois­ta, ani­maa­ti­ois­ta ja li­sens­si­tuot­teis­ta.
– Vaik­ka Char­les Schulz oli ää­rim­mäi­sen me­nes­ty­nyt, hän kävi töis­sä joka päi­vä ja teki sitä, mitä ra­kas­ti.

Poh­dim­me myös tai­teen mer­ki­tys­tä yli­pään­sä yh­teis­kun­nas­sa.
– Mi­nul­la ei ole sii­hen yk­si­se­lit­teis­tä vas­taus­ta. Olen miet­ti­nyt pit­kään, mi­ten tai­teen voi­si mää­ri­tel­lä, en­kä vie­lä ole löy­tä­nyt var­maa vas­taus­ta. Joka ta­pauk­ses­sa ajat­te­len, et­tä tai­de sa­noo jo­tain syn­ty­mi­sen­sä pro­ses­sis­sa. Se on iso ky­sy­mys, jos­ta voi­sim­me kes­kus­tel­la pit­kään.

Eh­kä voim­me jat­kaa miet­ti­mis­tä ku­kin it­sek­sem­me, vaik­ka­pa Te­na­vien ää­rel­lä.

Mil­lai­sia ter­vei­siä lä­het­täi­sit suo­ma­lai­sil­le lu­ki­joil­le?
– Kii­tos sii­tä, et­tä olet­te lu­ke­neet Te­na­via vuo­des­ta 1956 al­ka­en.  Olet­te ter­ve­tul­lei­ta mu­se­oom­me ja seu­raa­maan toi­min­taam­me so­mes­sa, jos­sa jaam­me muun mu­as­sa tie­toa Te­na­vien his­to­ri­as­ta ja ker­rom­me näyt­te­lyis­täm­me.
 

Tenavien luoja: Charles M. Schulz

*syn­tyi Min­ne­so­tas­sa mar­ras­kuus­sa 1922, kuo­li 77-vuo­ti­aa­na San­ta Ro­sas­sa hel­mi­kuus­sa 2000
*Carl ja Dena Schul­zin ai­noa lap­si
*kas­voi suu­ren la­man ai­ka­na, jol­loin Schul­zin mu­kaan ”suu­rim­mat hu­vit oli­vat lau­an­tain elo­ku­vat, ra­dio-oh­jel­mat ja sar­ja­ku­vat”
*lap­suu­den ko­tiin tuli Min­ne­a­po­lis-St.Pau­lin kaik­ki nel­jä sa­no­ma­leh­teä, kos­ka myös isä Carl piti sar­ja­ku­vis­ta
*vain yk­si ura­haa­ve: ryh­tyä sar­ja­ku­va­piir­tä­jäk­si
*vär­vät­tiin ar­mei­jaan 20-vuo­ti­aa­na; ar­mei­ja­ko­ke­muk­set hei­jas­tui­vat myös piir­tä­mi­seen
*teki lä­hes 18 000 Te­na­va-sar­ja­ku­vaa leh­tiin, li­säk­si laa­ja muu tuo­tan­to
*en­sim­mäi­nen Te­na­vat-sar­ja­ku­va il­mes­tyi Suo­mes­sa vuon­na 1956 ni­mel­lä Pirk­ko ja Pek­ka.
*tänä vuon­na tu­lee ku­lu­neek­si sata vuot­ta Char­les M. Schul­zin syn­ty­mäs­tä

***
Ee­va Väns­kä on pit­kän lin­jan toi­mit­ta­ja, jon­ka yk­si kes­kei­siä kiin­nos­tuk­sen koh­tei­ta on Yh­dys­val­lat. Väns­kän suo­sik­ki­o­sa­val­ti­oi­ta ovat Ari­zo­na, Co­lo­ra­do ja Mon­ta­na, joi­den vil­li luon­to ja Kal­li­o­vuo­ret jak­sa­vat kieh­toa vuo­des­ta toi­seen.