Ko­ro­na­vuo­det ol­leet mo­nel­le ys­tä­vyys­suh­teel­le raa­ka mit­ta­ri. Toi­set suh­teet ovat vah­vis­tu­neet en­ti­ses­tään, kun vai­kei­den ai­ko­jen kes­kel­lä on täy­ty­nyt voi­da luot­taa toi­seen en­tis­tä enem­män. Sa­mal­la toi­set suh­teet ovat tul­leet tien­sä pää­hän, haih­tu­neet kuin sa­vu­na il­maan. Jos taas ys­tä­viä ei ole ol­lut en­nen ko­ro­na­vuo­sia, uu­sia on ol­lut erit­täin vai­kea saa­da eris­tyk­sis­sä elä­es­sä. Kui­ten­kin jo­kai­nen meis­tä an­sait­see ys­tä­vän ja sa­mal­la jo­kai­sel­la tu­li­si ol­la mah­dol­li­suus ol­la ys­tä­vä jol­le­kin.

Mil­lai­nen on hyvä ys­tä­vä? Voi­ko ys­tä­vyyt­tä yli­pään­sä mi­ta­ta?

Tun­net­tu skot­ti­lai­nen ru­noi­li­ja Da­vid Whyte kir­jot­taa kau­niis­ti ys­tä­vyy­des­tä ru­nos­saan ”Friends­hip”: ”The ul­ti­ma­te touchs­to­ne of friends­hip is wit­ness” (va­paas­ti kään­net­ty­nä: ”Ys­tä­vyy­den to­del­li­nen kul­ma­ki­vi on seis­tä to­dis­ta­ja­na”. Whyte jat­kaa vie­lä: ”Kaik­ki ys­tä­vyys pe­rus­tuu an­teek­si­an­toon. Il­man kär­si­väl­li­syyt­tä ja ar­me­li­ai­suut­ta kaik­ki ys­tä­vyys kuo­lee”.

SAM:n toi­min­nan ydin pe­rus­tuu ys­tä­vyy­teen. Kah­den maan vä­li­seen ys­tä­vyy­teen, joka saa muo­ton­sa ih­mis­ten vä­li­ses­sä ys­tä­vyy­des­sä. Par­hai­ten ys­tä­vyyt­tä voi ke­hit­tää ja ra­ken­taa niin, et­tä ha­lu­aa op­pia tun­te­maan toi­sen pa­rem­min. Kuun­nel­la niin, et­tä pyr­kii ym­mär­tä­mään. Mi­kään ys­tä­vyys­suh­de ei kes­tä, el­lei ole ha­lua seis­tä toi­sen vie­rel­lä vai­kei­na­kin ai­koi­na, avoi­me­na, raa­dol­li­se­na ja heik­ko­na­kin. Toi­nen tois­ta tu­kien.

Yh­dys­val­lat on val­ta­van suu­ri maa ja vaik­ka siel­lä oli­si asu­nut pit­kään, tai vie­rail­lut use­as­ti, sen kaik­kia vi­vah­tei­ta on jos­kus vai­kea ym­mär­tää. Tätä ym­mär­rys­tä py­rim­me li­sää­mään tar­jo­a­mal­la eri­lai­sia mah­dol­li­suuk­sia sy­väl­li­seen di­a­lo­giin. Tänä ke­vää­nä tar­jo­am­me jäl­leen mie­len­kiin­toi­sia we­bi­naa­re­ja ajan­koh­tai­sis­ta yh­teis­kun­nal­li­sis­ta ai­heis­ta, li­sä­tie­to­ja näis­tä löy­dät SAM:n net­ti­si­vu­jen ta­pah­tu­ma­ka­len­te­ris­ta. Otam­me mie­lel­läm­me vas­taan myös toi­vei­ta ja eh­do­tuk­sia ai­heis­ta, jois­ta ha­lu­ai­sit­te op­pia tai kuul­la li­sää.

Ys­tä­vyyt­tä ra­ken­net­taan ole­mal­la ys­tä­vä. Kut­su­mal­la toi­sia mu­kaan. An­ta­mal­la mah­dol­li­suut­ta tul­la näh­dyk­si ja kuul­luk­si ja avaa­mal­la ovia. SAM-per­hees­sä on ti­laa mo­nen­lai­sil­le ys­tä­vil­le, mut­ta il­man kut­su­jaa, moni ei us­kal­la tul­la mu­kaan. Olem­me­han toi­sil­lem­me sel­lai­sia ys­tä­viä, jot­ka kut­su­vat mu­kaan, an­ta­vat ti­laa, ja­ka­vat omas­ta osaa­mi­ses­taan ja ajas­taan.

Vain yh­des­sä ja ys­tä­vyy­den poh­jal­le voim­me ra­ken­taa SAM:n tu­le­vai­suut­ta. Ys­tä­vyys ei elä tyh­ji­ös­sä. Se on te­ko­ja, pu­he­lin­soit­to­ja, kut­su­ja, koh­taa­mi­sia ja vä­lit­tä­mis­tä.

Il­man jo­kai­sen SAM-ys­tä­vän pa­nos­ta ja si­tou­tu­mis­ta, toi­min­tam­me kuo­lee pik­ku­hil­jaa. Ai­van ku­ten moni ih­mis­suh­de ko­ro­nan ai­ka­na. Vaik­ka eläm­me vie­lä ra­joi­tus­ten kes­kel­lä ei­kä toi­min­taa ole voi­tu pi­tää sel­lai­se­na kuin se oli en­nen pan­de­mi­aa, ys­tä­vyy­den il­mai­se­mi­seen löy­tyy kui­ten­kin mo­nia ta­po­ja.

Maa­il­ma ei pa­laa eh­kä kos­kaan sa­man­lai­sek­si kuin se oli en­nen ja uu­sia toi­min­ta­ta­po­ja ke­hi­te­tään jat­ku­vas­ti. Juu­ri nyt on tär­ke­ää, et­tä vah­vis­tat ys­tä­vyyt­tä­si jat­ka­mal­la jä­se­nyyt­tä, sekä pyy­tä­mäl­lä mui­ta­kin mu­kaan.

Kii­tos ys­tä­vyy­des­tä­si!

***
Lena Gre­nat on SAM:n toi­min­nan­joh­ta­ja.