Sen näkee kaikkialla. Kadulla, bussissa, kahvilassa. Sen huomaa kännyköistä, tietokoneista ja nappikuulokkeista. Se vie ihmisten ajan ja huomion – joidenkin mielestä järjenkin. Nimeksi sille on annettu digitalisaatio.
Digitalisaation sanotaan muuttavan kaiken – minkä kaiken? Helppo vastaus on se, että digitalisaatio muuttaa käyttäytymistämme ja ajankäyttöämme yhä teknologisempaan ja laiteriippuvaisempaan suuntaan.
Tuijotamme tietokoneen näyttöä herkeämättä, postaamme kommentteja someen, puhumme kovaäänisesti kännykkäämme tai riitelemme lastemme kanssa ruutuajasta. Haemme tietoa verkkolähteistä tai keskustelupalstoilta, maksamme laskut tai teemme lainahakemuksen verkossa, ostamme lomamatkan tai tilaamme ruokaa verkkokaupasta, käymme lääkärin virtuaalisella vastaanotolla tai teemme ansiotyötä digitaalisella alustalla.
Aika haastaa rakenteet
Digitalisaatio on dramaattisella tavalla vallannut arkemme, hyvässä ja pahassa. Laitteet ja sovellukset eivät kuitenkaan ole tässä näytelmässä pääosassa. Teknologia luo kyllä ne käyttöliittymät, joiden kautta ihmiset pääsevät osallisiksi aivan uudenlaisiin toimintoihin ja palveluihin, yhteisöihin ja verkostoihin. Mutta tämä on toimintatapojen muutosta, ei yksinomaan teknologian kehittymistä. Digitalisaatio tarkoittaakin ennen kaikkea perustavanlaatuista toimintatapojen muutosta, jota teknologinen murros vauhdittaa. Tällä muutoksella on kauaskantoisia vaikutuksia järjestöjenkin toimintaan.
Digitalisaatio on paljastanut yleisemminkin järjestöjen heikkouksia. Järjestötoiminta ei yleisesti ottaen houkuttele uusia sukupolvia mukaansa. Perinteinen ry-muotoinen toiminta ei oikein innosta, hallintoon on vaikea löytää vastuunkantajia, aktiivisuus kasautuu ja polarisoituu. Ihmiset kyllä haluavat olla mukana tärkeäksi kokemissaan asioissa, mutta järjestökentän 100-vuotiaat rakenteet ja toimintatavat eivät kaikilta osin vastaa tähän tarpeeseen.
Ei ole sattumaa, että järjestötoiminnan muutos haasteineen ajoittuu samaan ajankohtaan digitaalisen murroksen kanssa. Verkkomaailma tarjoaa siihen tottuneille sukupolville lähes rajattomat mahdollisuudet hakea tietoa verkosta, löytää samanhenkisiä ihmisiä vapaamuotoisista ryhmistä sekä vaikuttaa suoraan itselleen tärkeissä asioissa. Kuka nuori jaksaa enää puskea läpi järjestön monikerroksisten rakenteiden ja pitkien päätöksentekoketjujen, kun verkkomaailma tarjoaa tilaisuuksia henkilökohtaisesti merkitykselliseen, paikalliseen ja konkreettiseen toimintaan, osallisuuteen ja vaikuttamiseen tässä ja nyt?
Järjestöt eivät ole turvassa digitalisaation vauhdittamilta toimintatapojen muutoksilta. Niiden on haastettava omat rakenteensa ja toimintatapansa säilyttääkseen paikkansa yhteisöllisenä käyttöliittymänä ja yksilöllisen identiteetin rakentamisen alustana.
Vanhan maailman järjestötoiminnassa näkökulmana on hallinnon tarjonta ja organisaation tarpeet, jolloin järjestö on itsetarkoitus ja jäsen halutaan pysyväksi resurssiksi. Toimintatapana on keskitetty päätöksenteko ja edustaminen. Auktoriteetit ja asiantuntijat toimivat toiminta-ajatuksen ja tavoitteiden määrittelijöinä. Johtaminen on ohjaamista ja valmiiden vastausten antamista. Vapaaehtoisten osallistumisessa oletuksena on pitkäjänteinen sitoutuminen ja vahva kiinnittyminen. Järjestöt ja niiden yhdistykset ovat ’erikoisliikkeitä’, jotka kukin keskittyvät rajatusti vain omaan toimintaansa.
Uudenlaisen toiminnan kotipesä
Vanhan maailman järjestötoiminta ei tue digitalisaation mahdollistamaa uutta toimintatapaa, jota luonnehtii muun muassa yksilöllisyys, henkilökohtaisuus, osallisuus ja itseohjautuvuus. Se, mitä on pyritty tuuppaamaan perinteiseen keskitettyyn järjestöputkeen, kanavoituu nyt digitaalisille alustoille moniarvoisena ja moniäänisenä osallisuutena, osallistumisena ja vaikuttamisena.
Uuden maailman järjestötoiminnassa lähtökohtana ovat ihmisen tarpeet ja ongelmat, ihmisen elämänkulku. Järjestö on väline, jonka tarkoituksena on jäsenelle merkityksellisen asian toteutumisen mahdollistaminen. Toimintatapana on osallistaminen ja joukkoistaminen, jota tukee itseohjautuvuus ja omaehtoisuus. Johtaminen on innostamista, ongelmanratkaisujen suunnan näyttämistä, asiakohtaisten verkostojen ja yhteistoiminnan alustojen luomista. Vapaaehtoisten osallistumisessa oletuksena on projektimaisuus, kertaluontoisuus ja vaihteleva sitoutuminen. Järjestöt yhdistyksineen ovat ’kauppakeskuksia’, jotka kokoavat sisältöjä ja osaamista yhteen ja jotka palvelevat useita tarpeita yhtä aikaa.
Järjestöt eivät ole vielä menettäneet peliä, mutta odottelemaan ei voi jäädä. Uudet sukupolvet toimivat jo nyt digitalisaation mahdollistamilla uusilla toimintatavoilla. Pahimmillaan järjestöt onttoutuvat valtakunnallisiksi edunvalvontakuoriksi, kun vapaamuotoiset ryhmät ja verkostot löytävät mielekkäitä tekemisen paikkoja mobiileilta ja virtuaalisilta alustoilta. Parhaimmillaan järjestöt muuttuvat uudenlaisen toiminnan kotipesiksi, säilyttäen perinteisen toiminta-ajatuksensa, mutta uudistaen jäsensuhteensa digitalisaation edellyttämillä tavoilla.
***
Juha Heikkala, YTT, on toiminut yli 20 vuotta järjestöjen ja yhdistysten sparraajana ja fasilitaattorina.